torstai, maalis 28, 2024

Ravintola Kukkoon murtauduttiin keskellä sunnuntaipäivää

-Uskomattoman röyhkeää toimintaa. Tämä yksi tyyppi tuli sisään sunnuntaina keskellä päivää. Taitavasti hän onnistui murtamaan lukon. Nopeasti toimien hän sai saaliikseen useita televisioita. Ilmeisesti sama tyyppi vieraili jo perjantain ja lauantain välisenä yönä Roostersissa ja sai sieltäkin mukaansa telkkareita, kertoo Kukon ravintolapäällikkö Mika Väätäinen.

Ravintolan lasitetulta terassilta varastettiin yhteensä kahdeksan televisiota. Muutakin arvokasta tavaraa terassilla oli, mutta ilmeisesti kiireessään rosvo ei ollut niitä huomannut.

Ensimmäisenä sunnuntaisen ryöstön huomasi Radio Finlandian omistaja Henry Aflecht.

-Kuulin ensimmäisestä ryöstöstä ja lähdin tarkistamaan, ettei mitään meidän radion tavaroita ole varastettu. Teemme lähetystä ravintola Kukosta, ja siellä oli kallis läppäri, mikrofonit, äänipöytä ja muu lähetyskalusto. Tulin paikalle sunnuntaina iltapäivällä ja ihmettelin kun ovi on auki. Soitin ravintolan isäntä Antti Pekkariselle ja kysyin onko oven auki olemiseen jokin syy. Vastaus oli että ei ole, joten pelästyin pahasti. Pekkarinen tuli nopeasti paikalle ja menimme sisään. Uskomatonta on se, että meidän kalliiden tavaroiden vierestä oli lähtenyt pien 32 tuumainen telkkari, mutta kaikki radion tavarat olivat tallessa, Aflecht kertoo.

Katossa ketjuilla ja koukuilla kiinni olleet televisiot oli revitty alas väkivalloin.

- Mainos -

Odottaessaan Pekkarista Aflecht huomasi epäilyttävän hahmon kulkevan ympäri taloa. Aflecht seisoi aivan ravintolan oven suussa ja yhtäkkiä kyseinen hahmo meinasi tulla sisään avoimesta ovesta.

-Hän lähti heti karkuun, enkä saanut häntä kiinni. Kuvan ehdin onneksi ottamaan. Paikalle saapui samaan aikaan myös paikallispoliiseja, mutta hekään eivät enää ehtineet rosvon perään. Kun myöhemmin katselimme valvontakameran videoita, tämä hahmo osoittautui samaksi tyypiksi, joka kaikessa rauhassa kävi varastamassa telkkarit. Oli siis hyvin lähellä, etten olisi saanut rosvoa kiinni itse teossa.

Väätäinen on nyt vienyt kaiken varastamisen arvoisen pois Kukosta isojen lukkojen taakse.

-Toivottavasti rosvo saadaan kiinni. Meillä on valvontakameroiden videot, josta selvästi näkyy mitä mies tekee ja Aflechtin ottamasta valokuvasta rosvo on selvästi tunnistettavissa. En tiedä saataisiinko telkkareita enää takaisin vaikka rosvo löydettäisiinkin, saisipahan edes jonkin rangaistuksen. Meillä on vakuutukset kunnossa, eli nyt alkaa keskustelu vakuutusyhtiön kanssa korvauksista.

Paikalle tulleet poliisit vahvistavat, että ryöstö- ja murtorikollisuus on pandemian aikana hieman lisääntynyt. Mistään ryöstöaallosta ei kuitenkaan vielä voi puhua, hieman normaalia enemmän tulee tällaisiin tapauksiin liittyviä hälytyksiä.

AP

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...