Puuhanainen Pohjanlahdelta

– Bisnestä pitää aina olla, en minä osaa vaan olla.

Näin sanoo Hanna Kytölä-Lundström, kun tapaamisemme lopuksi kysyn millaisia suunnitelmia tai haaveita hänellä on tulevaisuuden suhteen. Vastaus sopii erinomaisesti yhteen sen mielikuvan kanssa, joka hänestä on vajaan parin tunnin keskustelun aikana syntynyt. Tämä nainen ei ole syntynyt peukaloita pyörittelemään.

Mutta kuten sanonta kuuluu, ilman historiaa ei ole tulevaisuutta, joten palataanpa ensin ajassa kelpo tovi taakse päin.

- Mainos -

Kilpailuvietti

Ensimmäiset askeleensa Kytölä-Lundström – toki silloin vielä vain Kytölä – otti 70-luvun alussa Pohjanmaalla, Pietarsaaren kaupungissa. Merenrantakaupunkiin syntyneen tytön elämässä meri tulisi vielä näyttelemään merkittävää roolia.

Kytölä-Lundström oli pienestä pitäen urheilullinen ja innostunut liikkumisesta. Tosin poikkeuksiakin löytyi.

– Isä halusi että minusta olisi tullut hiihtäjä. Uusi Helena Takalo tai Marja-Liisa Kirvesniemi. Niin ei kuitenkaan käynyt. Olin pienestä pitäen niin kilpailuhenkinen, että jos en voittanut joka kerta, niin hermot meni. Ja kun en kerran ollut paras hiihtäjä, se sai jäädä.

Sivakoinnin sijaan nuoruuden suosikkilajeihin kuului esimerkiksi uimahyppy. Myös ratsastus kiinnosti, mutta harrastus tyssäsi lopulta resurssien puutteeseen.

Uraa ja perhettä

Urheilun lisäksi Hanna Kytölä-Lundström oli nuoresta pitäen aktiivinen muillakin tavoin. Omaa rahaa hän alkoi tienata jo kolmentoista vanhana muun muassa mainoksia jakamalla. Itsenäistyminen jatkui kovaa vauhtia, sillä jo 16-vuotiaana hän muutti reilun 200 kilometrin päähän Ouluun opiskelemaan.

– Halusin opiskella kosmetologiksi ja Oulussa oli lähin mahdollisuus, hän perustelee.

- Mainos -

Spontaanina toiminnan naisena Kytölä-Lundström päätti kahden vuoden opiskelun jälkeen suorittaa kosmetologikoulun viimeisen vuoden Vaasassa. Kosmetologin paperit plakkarissa oli hyvä palata takaisin Pietarsaareen perustamaan oma kosmetologiyritys, kypsässä 19 vuoden iässä.

Vuosien vieriessä Kytölä-Lundström kartutti osaamistaan kauneudenhoitoalalla mm. kampaajakoulussa ja erikoismaskeeraajakoulussa. Koti siirtyi Turun seudulle ja työkuviot vaihtuivat omasta kosmetologiliikkeestä ensin Naantalin kylpylän ja myöhemmin kylpylähotelli Caribian hyvinvointiosaston päällikkyyteen.

Vuosien varrella tapahtui toki merkittäviä muutoksia muuallakin kuin vain työrintamalla. 90-luvun lopussa nimittäin vaihtui myös siviilisääty ja sukunimi sai nykyisen muotonsa, jota Kytölä-Lundström itse kuvailee sanahirviöksi, joka saa espanjalaiset epätoivon valtaan.

”Tahdon” sanottiin vuonna -97 Pietarsaaressa, Jacobstads Wapen -kaljaasin kannella, mikä oli varsin sopiva ympäristö, olihan sulhanen sentään merimies. Vaikka tuoreen aviomiehen työt veivät häntä usein pitkiksikin ajoiksi kauas kotoa, oli yhteistä laatuaikaakin tarjolla, niin että perhekin alkoi kasvaa. Ensin kaksi poikaa ja viimeisenä yksi tytär saapuivat kukin vuorollaan rikastuttamaan pariskunnan elämää.

Muutto rannikolle

Lopulta miehen työ oli merkittävässä roolissa perheen osittaiseen muuttoon Aurinkorannikolle.

– Mies on aika tarkkaan puolet vuodesta merillä. Hän kipparoi aluksia jotka liikkuvat paljon juuri täällä Välimeren alueella. Niinpä aloimme miettiä, että tämä olisi käytännön kannalta todella kätevä paikka viettää ainakin osat vuodesta, Hanna Kytölä-Lundström kertaa.

Ja hänelle ominaiseen tapaan puheet muuttuivat nopeasti suunnitelmaksi ja siitä todellisuudeksi. Nyt takana on jo useampi osittain Aurinkorannikolla vietetty vuosi, eikä muutos ole kaduttanut.

- Mainos -

– Olemme viihtyneet hyvin. Minulla on täällä mielekästä työtä ja kun innostuin padelista, ovat siihenkin harrastusmahdollisuudet upeat. Samoin moneen muuhunkin lajiin. Toki meillä on juuret tiukasti myös Suomessa, Turun seudulla.

Aktiivista elämää

Vaikka padelkentät Kytölä-Lundströmiä vetävätkin kovasti puoleensa, kuluu iso osa ajasta myös niin sanotuissa oikeissa töissä.

– Olen ollut kolmisen vuotta kiinteistövälittäjänä ruotsalaisomisteisessa Estate Stockholm Costa del Sol -välitysfirmassa. Työ on kiinnostavaa ja antoisaa.

Mutta silloin kun ei olla neliöhintojen ja sijaintien parissa, löytää Hanna Kytölä-Lundströmin varmimmin padelkentältä tai sen laidalta.

– Pelaan mielelläni mahdollisimman paljon, mutta koska olen luonnostani kova järjestelemään ja olen myös työurallani tottunut järjestämään isojakin tapahtumia, olen alkanut järjestää täällä myös mm. padelturnauksia.

Vaan entäpä sitten se tulevaisuus? Klassista työhaastattelukysymystä lainaten, missä Hanna Kytölä-Lundström näkee itsensä kolmen tai viiden vuoden päästä?

– Jossain palmun alla, lämpimässä. Uusi-Seelanti voisi olla yksi mahdollisuus. Siellä on uskomattoman kaunis luonto ja aivan kuten täälläkin, todella monipuoliset harrastusmahdollisuudet, hän maalailee.

– Mutta bisnestä pitää aina olla, en minä osaa vaan olla.

Kuka?

  • Hanna Kytölä-Lundström
  • 48 vuotta
  • Kotoisin Pietarsaaresta
  • Perheeseen kuuluu mies, kaksi poikaa ja yksi tytär
  • Toimii kinnteistövälittäjänä
  • Harrastaa aktiivisesti padelia

Janne Leipijärvi

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...