Pura Cepa – Laatuviinejä ja gourmeeta

Pura Cepassa viinit löytyvät seiniltä hyllyistä. Niitä voi myös ostaa mukaan.

Pura Cepa alkaa olla jo legenda Aurinkorannikolla, vaikka ensimmäisen paikan avaamisesta ei ole vielä vuottakaan. Laatuun, vieläpä korkeimpaan sellaiseen panostava ketju laajeni viime viikolla Marbellaan. Siellä avattiin intiimi Vinoteca Pura Cepa, mukavasti puistoaukion laidalle.

-Olen tehnyt elämässäni monenlaisia hommia, mutta jossain vaiheessa viini vei voiton kaikesta muusta. Mietin pitkään miten saisin harrastukseni parhaalla tavalla kaikkien saataville. Nyt unelma on toteutumassa, meillä on jo kolme paikkaa, joista saa Espanjan parhaita viinejä, Pura Cepa -ketjun omistaja Bernardo iloitsee.

Marbellan Vinoteca Pura Cepa sijaitsee mukavassa Plaza de Antonio Gálvez Ruiz -nimisessä puistolehdossa.

Fuengirolassa toimiva Pura Cepa Sherry house on toiminut jo keväästä saakka. Se on Marbellan paikkaa isompi ja toiminta-ajatuskin toisenlainen. Fuengirolassa viinien ja sherryjen lisäksi painotus on gourmet -ruoassa, Marbellassa nautitaan viineistä ja La Calan paikassa myös ginit nostetaan esiin.

Pura Cepan omistaja toivottaa asiakkaat tervetulleiksi oikeaoppisesti tarjoillun sherryn kera.

Marbellan Vinotecan avajaisissa oli rento tunnelma. Omistaja Bernardo otti vieraat vastaan tarjoamalla sherryä pitkällä kauhalla suoraan tynnyristä. Herkullisia tapaksia kannettiin illan mittaan pöytiin ja baaritiskeiltä sai noutaa mieliviinejään maisteltavaksi.

Pura Cepat ovat myös viinikauppoja. Pullot ovat näyttävästi esillä seinillä ja niitä voi ihailla ja hypistellä kuin korukaupassa. Kaikki viinit on tarkkaan valittu ja ne ovat läpäisseet tiheän laatuseulan. Yhtenä Pura Cepan erikoisuutena voi mainita Mijasin rinteiltä tulevat laadukkaat viinit. Harva edes tietää, että Mijasissa viljellään viiniä.

-Minulla on itselläni viinitila Mijasissa. Se on pieni, mutta laatua tarkkailemme sitäkin tarkemmin, Bernardo kertoo.

 

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
  • Erinomainen (10)
  • Hyödyllinen (3)
  • Mielenkiintoinen (2)
  • Tylsä (0)
  • Vanha uutinen (0)