Lukuaika: Positiivista julkisuutta Fuengirolalle

Positiivista julkisuutta Fuengirolalle

Fuengirolan pormestari Ana Mulan osallistuminen Matka 2019 messuille on osoittautunut hyödylliseksi vierailuksi. Mulan avulla Fuengirola on saanut positiivista julkisuutta sekä MTV3:n että YLE:n uutisissa.

Pormestari Ana Mula pääsi kehumaan omaa kaupunkiaan sekä Ylen että Maikkarin pääuutislähetyksissä.

Pormestari Mula tapasi perjantaina Helsingin ylipormestari Jan Vapaavuoren kahdenkeskisessä neuvottelussa. Tapaaminen oli ensimmäinen laatuaan ja siinä käsiteltiin asioita melko yleisellä tasolla. Mula esitti Vapaavuorelle kutsun saapua Fuengirolaan neuvottelemaan tarkemmin kaupunkien yhteistyön syventämisestä.

-Otan kutsun mieluusti vastaan. Olen vieraillut Fuengirolassa aiemminkin laskujeni mukaan parikymmentä kertaa, Vapaavuori vastasi.

Mula korosti keskusteluissa ja muissa puheenvuoroissaan sitä, että turistien ja talviasukkaiden osalta yhteistyö Suomen kanssa toimii jo nyt erinomaisen hyvin.

- Mainos -

-Fuengirolan suomalaiset ovat tärkeä osa sitä, mistä Fuengirola rakentuu. Kaupunkiimme on kirjautunut yli 120 kansallisuutta, suomalaiset ovat yksi isoimmista ryhmistä. Fuengirolassa asuvat suomalaiset ovat kotiutuneet hienosti ja he ovat kaupungin perusasukkaita.

Fuengirolan järjestämässä cocktailtilaisuudessa kuultiin valaisevia puheenvuoroja, flamencoa ja sielukasti musiikkia Ninni Poijärven ja Tommi Kaleniuksen esittämänä.

Mula katsoo myös tulevaisuuteen ja haluaa lisää yhteistyötä virallisien tahojen välille.

-Tämän yhteistyön tarkoituksena olisi helpottaa suomalaisyritysten rantautumista Fuengirolaan. Jo nyt meillä toimii yli 300 yritystä, joissa on suomalainen omistus.

Myös Tampere on kiinnostava yhteistyökumppani Fuengirolalle. Yhteistyötä on jo tehtykin, esimerkiksi suorat lennot Pirkkalan lentoasemalta ovat pitkällisten neuvottelujen tulosta.

-Pormestarimme Lauri Lyly haluaa esittää Fuengirolan kaupungin johdolle kutsun vierailemaan Tampereen seudulle. Haluamme näyttää teille Järvi-Suomea parhaimmillaan. Me pohjoisesta osaamme jo tulla lomalle teille etelään, jatkossa olisi kiva saada myös ihmisiä Andalusiasta vierailemaan alueellamme, sanoi Tampereen seudun lentoliikenteestä vastaava johtaja Marja Aalto tervehdyksessään Fuengirolan kaupungin järjestämässä cocktailtilaisuudessa.

Marja Aalto toi cocktailtilaisuuteen Tampereen pormestarin Lauri Lylyn tervehdyksen.

Aiemmin Fuengirola on jo solminut ystävyyskaupunkisuhteen Imatran kanssa. Tuo sopimus syntyi alun perin Superpesiksen avauksien yhteydessä, kun aktiivisena toimijana tapahtumassa oli Imatran Pallo Veikot.

Fuengirolan läsnäolo tämänvuotisilla messuilla on ollut monella tapaa menestys. Kaupunki on saanut runsaasti mediatilaa valtakunnan katsotuimmissa uutislähetyksissä ja tärkeitä kontakteja on solmittu runsaasti.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...