torstai, maalis 28, 2024

Poikkeustilan loppu

 

Espanjassa eletään poikkeustilalain olosuhteissa. Nyt voimassa oleva estado de alarma (hälytystila) loppuu kuukauden kuluttua 9.5. Pääministeri Pedro Sanchez on vahvasti vihjannut poikkeustilan loppuvan tuohon hetkeen.

Tällä hetkellä covid-tartunnat ovat selvästi lisääntymässä, joten siitä on vaikea löytää perusteluja sille, etteikö poikkeustilaa jatkettaisi. Kyse on todennäköisesti jälleen kerran politiikasta, ei kansanterveydestä. Uuden poikkeustilan julistaminen vaatisi mittavan enemmistön parlamentissa, tukea pitäisi löytyä myös opposition puolelta. Sanchez ei selvästikään halua antaa oppositiolle tällaista neuvotteluasetta omien tavoitteidensa ajamiseen. Maski- ja liikkumissäännöt saadaan varmasti hoidettua itsehallintoalueille annettavien lisävaltuuksien avulla.

Entäpä jos poikkeustilan lopettaminen onkin pelastustoimi valtion hupenevan kirstun suojelemiseksi. Poikkeustilan aikana yrityksille on myönnetty helpotuksia työntekijöiden lomautuskustannuksissa asetetun ERTE -säädöksen kautta. Valtio on maksanut lomautetuille työntekijöille korvausta ja huolehtinut myös pitkälti työnantajien sivukuluista. Järjestely kuluttaa julkista kassaa kovaa vauhtia, mutta sen avulla moni työpaikka on olemassa vielä pandemian jälkeenkin.

- Mainos -

Toivottavasti poikkeustilan loppumista ei käytetä keppihevosena ERTE:n loppumiseen. Harva yritys on kuukauden päästä siinä kunnossa, että se pystyy kutsumaan työntekijänsä takaisin töihin. Tavallinen, taloudellista syistä johtuva lomauttaminen on Espanjassa kallista puuhaa, pandemian aikana tyhjentyneillä kassoilla kustannuksista on mahdoton selvitä.

Mikäli ERTE -järjestely loppuisi toukokuussa, saattaisimme juhannuksena painia pandemian neljännen aallon ja myös voimakkaan konkurssiaallon tyrskeissä.

Pääkirjoitus

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...