Media- ja markkinointialalla vaikuttavan Petri Voutilaisen luotsaaman Aurinkorannikon unelmia -podcastin uusimmassa jaksossa on vieraana Espanjan Aurinkorannikolla kiinteistönvälittäjä työskentelevä Janne Mikkola.
Raahelaislähtöinen Janne on tullut tv-katsojille tutuksi Ensitreffit alttarilla 2.0.- sekä Marko Björs – rakkauden seikkailu -ohjelmista.
Ennen ohjelmiin osallistumista Jannella oli päättynyt lähes 20 vuotta kestänyt parisuhde miesystävänsä kanssa. Eron jälkeen hän kaipasi elämäänsä jotain uutta ja ihmeellistä.
Janne kertoo päätyneensä tv-ohjelmiin täysin sattumalta.
– Ajattelin Marko Björsin ohjelman jälkeen, etten hae enää muihin ohjelmiin mukaan. Ystävät ja ympärillä olevat ihmiset kuitenkin kannustivat minua hakemaan, joten ajattelin rohkeana suomalaisena, että olen jo kerran pärstäni televisioon laittanut, niin en voi kauheasti mitään hävitä, jos lähden mukaan toiseenkin reality-ohjelmaan, Janne muistelee vuonna 2022 esitettyyn Ensitreffit alttarilla 2.0 -ohjelmaan osallistumista.
Kuuntele Aurinkorannikon unelmia –podcast tästä.
Tv-ohjelma keskeytyi syöpäpelon takia
Janne oli rovaniemeläisen Einon kanssa ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa homopariskunta, joka on nähty Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa.
Janne joutui jättämään ohjelman kuvaukset kesken, koska hänellä epäiltiin imusolmukesyöpää.
– Myöhemmin selvisi, etten sairastunutkaan syöpää. Jouduin kuitenkin leikkaukseen, enkä kyennyt jatkamaan kuvauksia. Reality-ohjelman kuvaaminen on yllättävän raskasta, ja kuvauspäivät ovat pitkiä. Olin todella huonossa kunnossa, kun ohjelmaa kuvattiin, Janne muistelee Aurinkorannikon unelmia -podcastissa ja jatkaa:
– Minua ei kuitenkaan harmita, että kuvaukset jäivät osaltani kesken. Harva ihminen pääsee kokemaan vastaavaa. Vaikka kuvaukset olisivat jatkuneet, meistä ei olisi tullut paria Einon kanssa.
Ensitreffit alttarilla 2.0. -ohjelmassa pariskunnat eivät menneet virallisesti naimisiin. Janne toteaa, ettei hän olisi osallistunut ohjelmaan, jos kuvausten aikana olisi pitänyt mennä naimisiin.
Kuvausten jälkeen Janne on pitänyt vain satunnaisia kertoja yhteyttä ohjelman kautta tapaamansa Einoon.
– Silloin tällöin olemme laittaneet viestiä. Viime vuonna kävin keväällä ja kesällä Rovaniemellä, missä tapasimme toisemme molemmilla kerroilla, Janne kertoo.
Janne löysi tupareissa englantilaismiehen
Tänä päivänä Janne ei voisi kuvitella lähtevänsä mukaan television deittiohjelmiin. Päätökseen vaikuttaa vahvasti se, että hän on löytänyt rinnalleen kumppanin Espanjan Aurinkorannikolta.
– Minulla on asiat hyvin silläkin saralla, Janne naurahtaa.
Keväällä 2023 Janne päätti matkustaa Aurinkorannikolle kartuttamaan työmahdollisuuksia. Samalla reissulla hän tapasi nykyisen kumppaninsa.
– Syöpäepäily sysäsi minut toteuttamaan haaveita. Yksi pitkäaikaisista haaveistani oli muuttaa Espanjaan. Olin käynyt täällä useita kertoja, ja minulla oli täällä paljon tuttuja, Janne pohjustaa.
– Ystävän ystävän tupareissa tuli vastaan hurmaava englantilaismies, jonka kanssa juttelin illan aikana. Sanoin hänelle loman päätteeksi, että lähden takaisin Suomeen ja katsotaan, saanko asiat kuntoon. Syksyllä palasin takaisin ja olemme pitäneet yhtä siitä lähtien. Jalat eivät menneet samantien alta, koska toppuuttelin itseäni. Halusin antaa aikaa itselleni, mutta mitä sille voi, kun se oikea osuu kohdalle, Janne kertoo podcastissa.
Janne paiskii töitä nyt kiinteistönvälittäjänä Aurinkorannikolla
Ensi vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Janne aloitti työt kiinteistönvälittäjänä. Hän ehti työskennellä Suomessa 17 vuotta, ja nyt hän on tehnyt töitä kahden vuoden ajan Espanjassa Laine Homes & Spain Villas -yrityksessä.
Hänen mukaan kiinteistönvälittäjän työ eroaa suuresti Suomen ja Espanjan välillä.
– Täällä tapaa ihmiset kasvotusten, kun Suomessa lähes kaikki asiointi tapahtuu sähköisesti, Janne toteaa.
– Välittäjän työ on yhtä stressaavaa joka paikassa. Olen tekemällä oppinut työskentelemään Espanjassa kiinteistöbisneksen parissa. Lisäksi suuri apu on ollut juristeista, joiden kanssa olen käynyt keskusteluja.
Välittäjältä vaaditaan pitkää pinnaa niin Suomessa kuin Espanjassa
Janne Mikkola
Janne tietää, mitä ominaisuuksia hyvältä kiinteistönvälittäjältä vaaditaan Aurinkorannikolla.
– Resepti on pitkälti sama, tekee töitä sitten Suomessa tai Espanjassa. Kiinteistönvälittäjältä vaaditaan pitkää pinnaa ja pitää olla valmis tekemään paljon töitä. Työhön liittyy paljon juoksemista ja niin sanottua tyhjän tekemistä. Joka kerta ei synny kauppoja ja kaupantekoprosessi kestää jopa 2 kuukautta.
– Hyvän välittäjän pitää osata lukea asiakasta sekä olla kiinnostunut ja aktiivinen. Asunto ei pakosti löydy heti, mutta asiakas saattaa palata puolen vuoden tai vuoden päästä uudemman kerran etsimään asuntoa. Työni on paljon puhelimessa oloa, Janne toteaa.
Aurinkorannikon unelmia –podcastissa Janne vastaa muun muassa kysymyksiin: Mikä on asuntobisneksen tilanne Espanjan Aurinkorannikolla tällä hetkellä? Mitkä ovat kiinteistönvälittäjän työn parhaat ja huonot puolet? Miksi Espanjassa lähes jokainen työskentelee kiinteistönvälittäjänä? Miten hän itse asuu? Mihin kaupunkeihin ja kyliin hän suosittelee tekemään Espanjassa retkiä?
Teksti ja kuva: Petri Voutilainen
Voit kuunnella Janne Mikkolan jakson myös radio FugeFM:stä maanantaina 6.10. klo 18







