Pikavisiitti smurffikylään

Rondan kaunis kaupunki on yksi Aurinkorannikolla asuvien ja lomailevien kestosuosikki päiväkohteeksi. Jos aikataulu suinkin sallii, samaan reissuun kannattaa yhdistää piipahdus hykerryttävän sympaattisessa Júzcarin kylässä.

El Tajo -rotkon jakama Rondan kaupunki on ollut varsinainen turistimagneetti jo ties kuinka pitkään. Eikä mikään ihme, paikka on monella tavalla mykistävän kaunis. Ronda on kuitenkin oma tarinansa, eikä siitä tässä yhteydessä tämän enempää.

(Kuva: Janne Leipijärvi)

Sen sijaan huomio kannattaa nyt kiinnittää siihen, että suurin osa esimerkiksi Aurinkorannikolta Rondaan matkaavista ajelee muina henkilöinä ohi toisen ehdottomasti näkemisen arvoisen paikan, poikkeamatta nauttimaan tästä nähtävyydestä.

Kyseessä on Júzcarin sininen kylä. Smurffikyläksikin kutsuttu. Eikä suotta, sillä kylän sinisen värin takana on nimenomaan Smurffit.

Velho ja Rontti hiippailevat Júzcarissa. (Kuva: Janne Leipijärvi)

Leffapromosta pysyvä vetonaula

- Mainos -

Andalusialaisten vuoristokylien ylivoimaisesti yleisin väri on tietysti valkoinen, mutta Júzcarin kylän jokainen rakennus on maalattu siniseksi. Tempauksen juuret ulottuvat kesään 2011, ja Smurffit -elokuvan julkistamiseen.

Elokuvayhtiö halusi maalata kylän siniseksi elokuvan markkinointitempauksena. Kylänväki hyväksyi idean ja talot maalattiin, luhistuneita raunioita ja ikivanhaa kirkkoa myöden. Alun perin ajatus oli maalata kylä jälleen valkoiseksi vuotta myöhemmin, mutta toisin kävi.

(Kuva: Janne Leipijärvi)

Smurffikylän leimalla oli niin suuret vaikutukset kylän turismiin ja sitä kautta talouteen, että kyläläiset halusivat jättää talot sinisiksi. Ja sinisiä ne ovat edelleen.

Sinisten talojen lisäksi Júzcarissa vallitsee Smurffi-teema muutoinkin. Seiniin on maalattu Smurffi-hahmoja, katujen varsilla on Smurffi-patsaita, sienitaloja ja muuta aiheeseen liittyvää. Unohtamatta tietenkään matkamuistomyymälöitä, joista mukaan voi ostaa, tai siis smurffata, palan lähes autenttista Smurffi-tunnelmaa.

(Kuva: Janne Leipijärvi)

Vain pieni poikkeaminen

Kuten todettua, kätevä tapa kokea Júzcarin veikeä tunnelma, on yhdistää se Rondan matkaan. Silloin Aurinkorannikon ja Rondan väliseksi reitiksi valitaan San Pedrosta pohjoiseen nouseva valtatie A-397.

Tervetuloa smurffikylään! (Kuva: Janne Leipijärvi)

Noin 15 kilometriä ennen Rondaa käännytään vasemmalle, syheröiselle MA-7303-tielle, joka laskeutuu noin vartissa Júzcarin kylään. Heti kylään saavuttaessa vastassa on kylän – tietysti sininen – turisti-info. Sieltä voi käydä hakemassa kylän kartan ja vaikkapa ohjeet aarteenetsintäpeliin, jota voi pelata älypuhelimella.

Janne Leipijärvi

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä tv:n musiikkiohjelma kiinnostaa eniten?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...