Blogi Pääkirjoitukset

Perustuslait koetuksella

Perustuslaki on demokratian kulmakivi. Se määrittelee vallankäytön rajat yhteiskunnassa. Se säätelee myös yksilön suhdetta valtiovaltaan.

Perustuslain tulkinta onkin sitten ihan oma taiteenlajinsa. Perustuslain pitäisi olla kaiken päivän politiikan yläpuolella, mutta niin ei näytä olevan. Suomessa perustuslakiin vedoten on tehty politiikkaa viimeksi sote-uudistusyritysten yhteydessä. USA:n perustuslaki on muuttumassa vitsiksi, kun viimeisiä hetkiään istuva presidentti venyttää sitä omien tarpeidensa mukaiseksi. Puolassa ja Unkarissa perustuslain määrittelemät kansalaisoikeudet on heitetty romukoppaan, kun itsevaltiaiksi pyrkivät johtajat ottavat oikeuslaitoksen omaan hallintaansa.

Espanjassa vietetään perustuslain päivää samanaikaisesti Suomen itsenäisyyspäivän kanssa tulevana sunnuntaina. Paikallinen perustuslaki on iältään vasta reilu nelikymppinen. Sitäkin on venytelty moniin suuntiin vuosikymmenten saatossa. Katalonian irtautumispyrkimykset ovat Espanjan perustuslaille varmasti kovin haaste sen olemassaolon ajalta. Sitä vääntöä ei ole vielä käyty loppuun. Kunhan koronasta päästään, katalaanit alkavat varmasti uuden mekkaloinnin.

Perustuslaki ei ole varsinkaan sisällöltään universaali asia. Jokaisella valtiolla on omansa omine piirteineen. Esimerkiksi yksilönvapausasioissa Suomen ja Espanjan perustuslaeissa näyttää olevan merkittäviä eroja. Espanjassa maskipakkoja ja ulkonaliikkumiskieltoja voidaan määrätä pakollisiksi. Suomessa noin henkilökohtaisiin asioihin puuttuminen vaikuttaa olevan vaikeaa, vaikka otettaisiin käyttöön poikkeustilalait.

Siinäpä jälleen punnittavaa. Ajaako yksilönvapaus arvona ihmishenkien yli? Kysymys ei ole ollenkaan niin helppo, kuin miltä se ensin tuntuu. Sen tulkintojen vastakkaisissa päädyissä ovat fasismi ja anarkia. Perustuslain pitäisi suojata kansalaisiaan kumpaakin vastaan.

Pääkirjoitus

Mitä pidit jutusta?
+1
33
+1
1
+1
1
+1
3
+1
6
+1
7

Kolumnit

Suvi Kauranen

Kalsaripäivä

Aiheutin taannoin jälkikasvulleni häpeän hetkiä tunnustamalla julkisesti, televisoidussa haastattelussa, että sunnuntait...
Kimmo Sahlman

Annus horribilis

Tästä vuodenvaihteesta voisi sanoa, että ojasta allikkoon. Luottavin mielin hyvästeltiin vanha...

Viikon kysymys

Jos kunnallisvaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa