Perjantain pikauutiset

Uutiskatsaus Espanja 19.4.2019

Málagan alueella toimii tällä hetkellä noin 117.000 paikallista ”Autonomo” yrittäjää. Termi vastaa Suomen toiminimeä. Espanjassa Málaga on kasvattanut eniten Autonomo-yrittäjien määrää viime aikoina, joten Málagaa pidetään näin ollen yrittämiselle suotuisana alueena. Kyseisiä yrittäjiä on rekisteröitynyt alueelle viimeisen 4 vuoden aikana noin 12.000 lisää.

Kommentti: Huom. Jos olet syystä tai toisesta niin kutsuttu Autonomo-yrittäjä, otathan huomioon, ettet välttämättä tule hyötymään sosiaalimaksuista mitään eläkkeen muodossa, jollet maksa niitä tietyn ajanjakson verran. Esimerkiksi Kanarialla vaadittu aika 15 vuotta, jonka jälkeen olet vasta teoriassa oikeutettu saamaan eläkettä. Málagan alueen pykälät kannattaa tarkistaa luotettavalta juristilta joka on oikeasti perehtynyt asiaan.

Istuva pääministeri Sanchez on alustavasti lupautunut julkiseen RTVE:n järjestämään suureen vaalidebattiin 22.4 ja Atresmedian vastaavaan tapahtumaan 23.4.

Espanjan pörssiyhtiöt jakanevat alustavien arvioiden mukaan vuoden 2018 tuloksistaan osinkoja vuonna 2019 noin 28 miljardia euroa.

Andalusiaa voidaan arvostella monellakin tapaa yhteiskunnallisten asioiden hoitamisesta, mutta kierrätyksen saralla provinssi toimii erinomaisesti. Andalusia kierrätti jätettä viime vuonna noin 246 miljoonaa kiloa ja kasvua vuoteen 2017 oli noin 2%. Andalusian alueella on tällä hetkellä kierrätysjätekontteja yli 81.000.

Viikonloppuna Málagan seudulle saattaa tulla epävakaata säätä sateineen.

Helsinki ja totta kai Suomi saavat ajoittain yllättävää palstatilaa Espanjan medioissa. Suomea pidetään joillakin yhteiskunnan osa-alueilla edistyksellisenä ja joillakin taas ei. Tällä kertaa huomiota saa Helsingin lanseeraama projekti, jonka tavoite on päästä vuonna 2035 nollaan hiilidioksidipäästöjen suhteen.

Kommentti: Toivottavasti kyseessä ei ole projekti, jonka tarkoituksena on maksattaa surullisenkuuluisan ydinvoimalan rakennuskulut sähkön käyttäjillä, joilla muutenkin maksatetaan poliittisen eliitin junailemia sähkönsiirron jakeluverkkokauppoja. Jos poliittisen eliitin junailut asian suhteen kiinnostavat enemmän, kannattaa tutustua vaikkapa Jan Vapaavuoren ja Fortumin suhteeseen.

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es.

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
  • Mielenkiintoinen (6)
  • Hyödyllinen (1)
  • Vanha uutinen (1)
  • Erinomainen (0)
  • Tylsä (0)