Viihde

Pepen parhaat Kukossa

Pepe Willberg viihtyy Aurinkorannikolla. Ja yleisö viihtyy Pepen keikoilla.

Aamu, Saat miehen kyyneliin, Hermes, Rööperiin, Taivas itkee sadoin pisaroin, Sotilaat kansat maat, Elämältä kaiken sain, Tällä kadulla....

 

Tuossapa listaa niistä kappaleista, joista Pepe Willberg muistetaan. Isoimpien hittien lisäksi miehen katalogista löytyy käsittämättömän paljon upeaa musiikkia.

Pepen arvoa ja merkitystä suomalaisessa populaarikulttuurissa ei ole korostettu ainakaan liikaa. Paradise -yhtye oli aikoinaan uraauurtava rock- ja iskelmämusiikkia yhdistelevä kokoonpano. Sen soittajat nousivat myöhemmin suomalaisen pop- ja rockmusiikin tärkeimmiksi hahmoiksi.

Pepen paluu Saimaa -projektin myötä vuonna 2014 oli jotain sellaista, mihin ainoastaan oikea mestari pystyy. Taas avaus aivan uudenlaiseen musiikilliseen maailmaan. Sekä kansa että kriitikot tykkäsivät.

Pepe Willberg on esiintynyt Kukossa lukuisia kertoja erilaisilla kokoonpanoilla ja erilaisilla teemoilla. Tällä kertaa on vuorossa perinteinen bändikeikka ja kappaleina edellä mainittuja klassikoita ja muita helmiä. Pepe Willberg & Band esiintyy Kukossa ensi viikon maanantaista keskiviikkoon (9.-11.3.).

Pepen keikoille on aina tunkua. Hanki lippusi hyvissä ajoin Centro Finlandian Infosta tai soittamalla +34 646111203. (20/23€)

Mitä pidit jutusta?
+1
3
+1
0
+1
0
+1
1
+1
0
+1
0

Kolumnit

Viikon kysymys

Milloin suunnittelet matkustavasi Espanjaan seuraavan kerran?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa