Matkailu

Pena on yksi Portugalin ylpeyksistä

Penan palatsi muutettiin kansalle avoimeksi museoksi vuonna 1911. (Kuvat: Janne Leipijärvi)

Aurinkorannikolla asustelevien ja oleskelevien kannattaa muistaa, että vain pienen automatkan päässä omia viehättävyyksiään tarjoaa myös Portugali. Erinomaisena esimerkkinä vaikkapa Sintran linnakaupunki aivan Lissabonin vieressä.

 

Kun Aurinkorannikolla ottaa auton alleen ja suuntaa luoteeseen, pääsee vajaassa kahdeksassa tunnissa naapurimaa Portugalin pääkaupunkiin Lissaboniin. Vielä nopeammin selviytyy jos ottaa alleen siivet. Lentoaika Málagasta Lissaboniin on vain hieman reilu tunti, ja Lissabonin lentokenttä sijaitsee alle 10 kilometrin päässä kaupungin keskustasta.

Lissabon itsessään tarjoaa – kuten liki tuhat vuotta vanhan pääkaupungin kuuluukin – lähes loputtomasti nähtävää. Mutta katsotaanpa tällä kertaa tarkemmin noin 20 kilometriä Lissabonista luoteeseen, Sintran linnakaupunkiin.

Värikäs helmi

Sintran ehdoton helmi on sen kuuluisin linna, Penan palatsi. Nimi ei juonnu kenestäkään Pentistä, eikä varsinkaan espanjankielisestä kipua tai harmia tarkoittavasta penasta. Sen sijaan Palácio da Pena on perinyt nimensä samalla paikalla sijainneelta keskiaikaiselta kappelilta, joka oli nimetty paikallisen kallioiden (penha) suojelupyhimyksen mukaan. Sittemmin paikalle rakennettiin luostari 1500-luvun alussa.

Penan palatsi on nimetty yhdeksi seitsemästä Portugalin ihmeestä.

Nykymuotoinen palatsi on peräisin 1800-luvulta. Kuningatar Maria II:n taiteilijapuoliso prinssi Ferdinand II teetti vuosikymmeniä ränsistyneeseen luostariin täydellisen restauroinnin ja rakennutti samalla uuden linnan. Työt tehtiin vuosina 1839-54.

Lopputulos on silmiä hivelevä. Linnan keltaiset ja punaiset muurit ja tornit tervehtivät tulijoita jo kilometrien päästä. Hyvällä säällä linna näkyy selvästi Lissaboniin asti. Ja se on itse asiassa ollut tarkoituskin. Kirkkaat värit valittiin juuri siksi, että linna näkyisi selvästi jo kaukaa. Lähemmäs tultaessa myös muut värit ja upeat koristelut pääsevät oikeuksiinsa.

Tyyliltään linna edustaa 1800-luvun romantiikkaa, mutta siihen sekoittuu myös muita tyylejä. Muiden muassa uusgotiikka, uusmaurilaisuus ja uusrenessanssi ovat näkyvästi esillä.

Runsaudenpula

Linnakaupunki on Sintralle todellakin osuva nimitys. Penan palatsin lisäksi kaupungista löytyy muun muassa maurilainen linna 800-luvulta ja lähes yhtä vanha Sintran kansallispalatsi. Lisäksi pienempiä linnoja ja palatseja riittää runsain määrin.

Linnaan pääsee tutustumaan myös sisältä käsin, mutta sisällä valokuvaaminen on kielletty.

Eivätkä kaikki Sintran nähtävyydet suinkaan ole kivestä tehtyjä. Esimerkiksi Penan palatsia ympäröivä puisto pitää sisällään yli 500 (joidenkin tietojen mukaan jopa 2000) eri kasvilajia. Lisäksi Sintran vuoristo tarjoaa oivalliset mahdollisuudet vaeltelulle. Eikä kannata unohtaa Cabo da Rocaa, Manner-Euroopan läntisintä kohtaa, joka sijaitsee alle 20 kilometrin päässä Sintrasta lounaaseen. Kokemuksesta voin sanoa, että Atlanttiin laskeva aurinko tuolta jylhältä paikalta on enemmän kuin näkemisen arvoinen.

Janne Leipijärvi

Mitä pidit jutusta?
+1
11
+1
1
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0

Kolumnit

Viikon kysymys

Jäätkö kaipaamaan linnanjuhlia?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa