Kun Pelle Miljoona istahtaa nojatuoliin Fuengirolassa, ilmassa on jotakin poikkeuksellisen levollista. Ei kiirettä, ei poseerausta. Vain kokenut muusikko, joka on nähnyt maailman monet kasvot ja osaa pysähtyä hetkeksi kertomaan, miltä elämä juuri nyt tuntuu. Aurinkorannikko tarjoaa siihen hyvät puitteet.
– Ihan tosi loistavalta tämä on tuntunut, Pelle sanoo hymyillen.
– Kun ajattelee sitä kaamosaikaa Suomessa ja tulee tänne valoon ja aurinkoon, niin vaikka ei ole hellelukemia, valo tekee hyvää. Ja täällä on jotenkin tosi rela fiilis. Vapaampi hengittää.
Pelle on viettänyt jo yli vuosikymmenen ajan talven pimeimmät kuukaudet Aasiassa, Goalla. Tänäkin vuonna matka on suunnitteilla – liput ovat jo taskussa – mutta samalla mielessä pyörii uusi ajatus: entä jos talvet voisikin viettää lähempänä Suomea, Espanjan Aurinkorannikolla?
– Tämä ikä varmaan tekee sen, hän naurahtaa.
– Tänne on helppo tulla, ihmiset ovat mukavia ja jos Suomessa on jotain hoidettavaa, ei ole pitkä matka käydä. Kun on keikkoja tai muita juttuja, ne onnistuvat tästä käsin ihan hyvin.
Junamatkat, Málagan kaupungin historia ja meri ovat tehneet vaikutuksen. Pelle puhuu Aurinkorannikosta kuin eurooppalaisesta aarteesta, paikasta, jossa Rooman ajoista maurien kauteen koko historian kerrostumat ovat läsnä.
– Tässä on kaikki. Historia, aurinko, meri. Tällä hetkellä en keksi mitään negatiivista sanottavaa.
Vain elämää
Syksyllä Pelle nähtiin televisiossa Vain elämää -ohjelmassa. Mukana oli nuoremman polven artisteja, joista moni ei ollut edes syntynyt, kun Pelle Miljoonan suurimmat hitit nousivat listoille. Katsojalle välittyi poikkeuksellisen lämmin ja kunnioittava tunnelma.
– Se fiilis syntyi heti alussa, Pelle muistelee.
– Jo ensimmäisestä tapaamisesta Helsingissä asti oli selvää, että kemia toimii. Meillä oli hyvä synergia.
Kahden viikon mittainen jakso toi mukanaan uusia ystäviä – ja WhatsApp-ryhmän, joka elää yhä.
– Me pidämme edelleen yhteyttä ja nähdään silloin tällöin. Se oli ehkä tärkeintä koko reissussa: eri sukupolvien välinen kunnioitus ja hieno tunnelma.
Kun nuoret artistit versioivat Pellen kappaleita, yllätyksiä riitti. Erityisesti Vestan minimalistinen tulkinta kappaleesta Mä hajotan tän maailman jäi mieleen.
– Meinasin pudota perseelleni, Pelle nauraa.
– Ja sitten duetot… Vestan kanssa se oli hienoa, ja Pepen kanssa taas vedettiin Aamu. Kaksi vähän kokeneempaa herrasmiestä laulamassa heräämisestä vierekkäin – teksti oli siinä kohtaa aika koominen.
Puritaanien vastaisku
Kun julkisuuteen tuli tieto Pellen lähtemisestä mukaan televisio-ohjelmaan, nousi esiin myös soraääniä. Osa punk- ja puritaanipiireistä tulkitsi ratkaisun klassiseen tapaan ”myymiseksi”. Pelle Miljoona ei kuitenkaan jäänyt asiaa sen kummemmin murehtimaan.
– Olen myynyt itseni niin lukemattomia kertoja, ettei se paljon heilauta. Musiikki edellä tässä on menty kaikki nämä vuosikymmenet, hän toteaa tyynesti.
Pelleä huvittaa yhä se, miten vahvasti hänet mielletään ennen kaikkea punkkariksi, vaikka ura on ollut kaikkea muuta kuin yhden muotin varaan rakennettu.
– Onhan se vähän älytöntä, kun olen tehnyt yli neljäkymmentä albumia ja kaikenlaista musiikkia. Olen kiertänyt maailmaa, saanut vaikutteita ja tehnyt monenlaista musaa. Silti se punkkarius on se, mikä on jäänyt leimaksi, hän sanoo.
Hänellä ei ole punkkia vastaan mitään – päinvastoin – mutta Pellelle punk ei ole koskaan ollut pelkkä musiikillinen muoto.
– Minulle punk on aina ollut enemmän asenne kuin tyyli. Tapa suhtautua musiikintekoon ja elämään ylipäätään. En pidä liian hienoista asioista enkä liian hienoista ihmisistä.
Sota, historia ja ihmisen geeni
Sota on ollut yksi Pellen tuotannon keskeisiä teemoja. Hän näkee sen osana ihmiskunnan historiaa – ja tragediaa, joka toistuu.
– Faijani haavoittui sodassa, mutta ei juuri puhunut siitä. Se oli tyypillistä sille sukupolvelle. Monet traumat jäävät sanoittamatta.
Vietnam, kansalaisoikeusliike ja 1960-luvun protestimusiikki tekivät nuoreen Pelleen syvän vaikutuksen.
– Se oli ensimmäinen sota, jonka näki televisiosta. Ja vaikka sanotaan, ettei musiikki muuta maailmaa, se ei pidä paikkaansa. Sillä oli vaikutus.
Nykymaailmaa tarkastellessaan Pelle huokaa.
– Meissä ihmisissä on jokin geeni, joka saa meidät sotimaan yhä uudelleen. Diktatuurit syntyvät aina uudestaan. Ja kun keskiluokalla alkaa mennä huonosti, joku osaa käyttää sitä hyväkseen.
70 vuotta, vanhat ystävät ja keikkailon paluu
Tänä vuonna Pelle Miljoona täytti 70 vuotta, ja merkkipäivää on juhlistettu kiertueella, joka on ollut hänelle erityisen merkityksellinen.
– Bändissä on vanhoja soittokavereita Haminasta. Soitettiin yhdessä jo lukioaikana – yli viisikymmentä vuotta sitten. Nyt ollaan taas samalla lavalla. Se on liikuttavaa.
Keikkailu on opettanut taas kerran vanhan totuuden: mitä enemmän soittaa, sitä paremmin bändi soi.
– Se on kuin futisjoukkue. Alussa haetaan kuviot, lopussa peli kulkee.
Rock’n’roll-virus
Lopuksi Pelle palaa muistoihin nuoruudesta ja hetkestä, joka päätyi suomalaiseen rock-historiaan. Hurriganesin ensimmäisen albumin kannessa Pelle makaa lavalla aurinkolasit päässä.
– Se oli Haminan työväentalolla helmikuussa 1972. Jorasimme niin kovaa, että sain aivotärähdyksen. Seuraavana päivänä koulussa en saanut mitään tolkkua vastauksista, hän nauraa.
– Joku rock’n’roll virus siitä varmaan jäi. Aika harva ihminen varmasti joraamisesta saa aivotärähdyksen. Kyllä, ja toi on aika makee juttu, että se on vielä eräällä tapaa ikuistettu legendaarisen levyn kanteen.
Kun Remu oli kunniavieraana Vain elämää -ohjelmassa, Pelle halusi välttämättä soittaa rumpuja Get On -kappaleessa.
-Se oli kunniatehtävä, mutta kyllä mua hieman nauratti, kun Remu huusi kesken biisin: Pelle älä kiilaa. Remun omassa soitossakin tempo tuppasi nousemaan, aina fiiliksen mukaan, Pelle nauraa.
Aurinkorannikon valossa Pelle Miljoona vaikuttaa mieheltä, joka ei enää taistele maailmaa vastaan, mutta ei myöskään luovu perusasioista: rehellisyydestä, asenteesta ja musiikista. Kapina jatkuu – ehkä vähän lempeämpänä, mutta yhtä tinkimättömänä kuin aina ennen.
Loading ...
