Pekka Toveri Espanjan Nato-karkuruudesta: ”Säälittävää”

Espanja kieltäytyy nostamasta puolustusmenojaan Naton ja Donald Trumpin vaatimalle tasolle.

Jari Peltomäki
3 min lukuaika
Pekka Toveri ja Pedro Sánchez.

Espanjan hallitus ei halua nostaa puolustusmenojaan viiteen prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Espanjan pääministeri Pedro Sánchez ilmoitti maan tiukasta rahakannasta Naton pääsihteerille Mark Ruttelle lähettämässään kirjeessä juhannusviikolla.

Puolustusliitto Naton on odotettu hyväksyvän ensi viikolla 24.−26. kesäkuuta Haagissa pidettävässä huippukokouksessaan uuden puolustusmenotavoitteen. Tiistain ja keskiviikon kokoukseen osallistuvat Suomesta presidentti Alexander Stubb, puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) ja ulkoministeri Elina Valtonen (kok).

Pääsihteeri Mark Rutte on esittänyt, että Nato-maat käyttäisivät suoriin puolustusmenoihin tulevaisuudessa 3,5 prosenttia bruttokansantuotteestaan ja muihin puolustusta tukeviin menoihin 1,5 prosenttia. Naton nykyinen tavoite on 2 prosenttia suoriin puolustusmenoihin.

Esitystä on perusteltu kasvaneella uhalla, jonka Venäjä ja sen liittolaiset aiheuttavat.

Viiden prosentin menotasoa on vaatinut väkevästi Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump. Viiden prosentin tasoon olisi tarkoitus yltää ensi vuosikymmenen puoliväliin mennessä. Trumpin mukaan mukaan Yhdysvaltojen ei kuitenkaan tarvitsisi nostaa puolustusmenojaan sotilasliitto Naton tavoitteeseen.

Suomen puolustusbudjetti vastaa nykyisellään 2,41 prosenttia bkt:sta.

Sánchez: ”Emme tee näitä uhrauksia”

Espanjan pääministerin mukaan Espanjalle sitoutuminen viiden prosentin tavoitteeseen ”ei ole vain kohtuutonta vaan myös haitallista”.

Espanjan oma arvio on, että maan sotilasmenojen tasoksi riittää 2,1 prosenttia, jotta se täyttäisi sitoumuksensa Natoa kohtaan. Se haluaa joko mahdollisuuden jäädä tavoitteen ulkopuolelle, tai että tavoitteesta tehtäisiin kokonaan vapaaehtoinen.

Naton tilastojen mukaan Espanja käytti viime vuonna kaikista puolustusliiton maista vähiten rahaa puolustukseen suhteessa talouden kokoon

Espanjassa hintana olisi verojen korottaminen

Sánchezin mukaan viiden prosentin tason saavuttamisen hintana olisi keskiluokan verojen korottaminen, julkisten palvelujen ja sosiaalietujen leikkaaminen sekä vihreään siirtymään ja kehityshankkeisiin liittyvistä sitoumuksista perääntyminen.

– Meidän valintamme on, että emme tee näitä uhrauksia, Sánchez kirjoittaa kirjeessään.

Pekka Toveri reagoi väkevästi

Nyt Espanjan pääministerin ulostuloon on reagoinut europarlamentaarikko Pekka Toveri, 64.

Toveri on kokoomuslainen Euroopan parlamentin jäsen, entinen kansanedustaja ja kenraalimajuri evp. Hän on näkyvä keskustelija, joka on ottanut aktiivisesti kantaa esimerkiksi Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa.

– Espanjan sosialistihallitus luottaa siihen, että muut hoitavat puolustuksen. Pitäisi ilmeisesti olla kiitollinen, että ei sentään sabotoi muiden puolustussatsauksia? Toveri lataa X-viestipalvelussa.

– Säälittävää…

Jaa tämä artikkeli