Paska uusinta

Tuli vähän kiire niin päätin toistaa tämän seitsemän vuotta sitten tekemäni ajankohtaisen tekstin koiranpaskoista.

Näin keväällä kun lumet sulavat, ovat kirjoittamiset koiranpaskoista yleisöpalstojen vakiokamaa Suomessa. Aurinkorannikolla tämä hännänheiluttajien jäteongelma on näkyvissä joka ikinen päivä ikävänä haisevana kekona katukäytävällä tai kengänpohjan salmiakkikuvioissa. Aihetta siis on kirjoittaa asiasta täälläkin.

Ongelmaa on kaupungin taholta lähdetty poistamaan sakottamalla läjän korjaamatta jättäjää ja jakamalla ilmaisia kakkapusseja. Harvoin kuitenkaan virkavalta osuu kohdelle, kun koira erottaa itsensä jätöksestään. Pari vilkaisua sivulle on taluttajalla valitettavan usein ainoa liike tapahtuman jälkeen.

Suomalaiset, saksalaiset ja skandinaavit hoitavat osapuilleen velvollisuutensa, toisin kuin espanjalaiset ja englantilaiset jotka ovat ”EVVK” -väkeä. Ei edes viereinen kieltotaulu ja ilmainen kakkapussi saa heidän ajatustaan muuttumaan läjän korjaamisesta.

- Mainos -

Sakottamisen sijaan ehkä toimivampi konsti olisi maksaa jätöksen korjaajalle, kuin aikoinaan Suomessa, kun toit variksen kontit, tai rotanhännän poliisille. Viisikymmentä senttiä pökäleeltä olisi oiva tulonlähde monelle työttömälle, tai tarpeellinen lisäansio esimerkiksi kellobisneksen omaavalle kadun mittaajalle.

Tietysti 350 euron minimisakko on rahaliikennettä kuntaan päin, kun sitä verrataan pökäleestä maksettavaan korvaukseen. Onko pökäle sitten aidosti koiran, paseolta nostettu? Vai kotoa pytystä kaapattu tulonlähde? Siinäpä pulma.

Paseot ja callet olisivat kuitenkin puhtaita paskoista ja meidänkin Vallen perään ei meikäläisen tarvitsisi enää kumarrella, pökälekaappareiden hoidellessa homman.

Talteen otetut suolistotuotteet voisi varmasti hyödyntää polttoaineena, tai lannoitteena.

Vesa Uusi-Kilponen

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...