Parastaikaa parsa-aikaa

Kevät on parsan ystävien herkkuaikaa. Tuoretta tankoparsaa löytyy lähes joka kaupasta, eikä hintakaan päätä palella.

Monen muun hyvän asian tavoin myös parsa on kaikkea muuta kuin uusi keksintö. Sitä on viljelty Egyptissä jo 5000 vuotta sitten, ja Välimeren alueella laajemminkin ajanlaskumme alusta asti.

Herkullisen makunsa lisäksi parsaa kannattaa nauttia myös sen runsaiden terveysvaikutusten vuoksi. Listasimme joitakin syitä pistää parsaa poskeen.

1. Vitamiinipommi. Parsassa on muun muassa A-, C-, ja K-vitamiineja

2. Aivoruokaa. Parsa on yksi parhaista foolihapon lähteistä. Foolihappo on erityisen tärkeä odottaville äideille ja heidän matkustajilleen, mutta hyödyllistä myös muille. Se edistää muun muassa aivojen toimintaa.

- Mainos -

3. Aineenvaihdunta. Parsa auttaa sekä ykkös- että kakkoshädälle. Se on diureettinen, eli edistää virtsaneritystä. Parsassa on myös runsaasti kuitua, joten se huoltaa suolen toimintaa.

4. Antioksidantit. Vapaat radikaalit, nuo aineenvaihdunnan sivutuotteet, jotka hyökkäävät solujemme kimppuun, tarvitsevat vastavoiman, jonka antioksidantit suovat. Parsassa on runsaasti antioksidantteja.

5. Puolustuskyky. Parsassa on myös E-vitamiinia, joka vahvistaa elimistön omaa puolustusjärjestelmää. Kevätflunssakin pysyy loitommalla.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...