torstai, maalis 28, 2024

Palaako Norwegian Helsinki – Málaga reitille?

 

Norwegianin suosituin reitti Helsingistä ulkomaille on ollut Málagaan suuntautuva lento. Kun lentolaivastoa otetaan uudelleen käyttöön ei ole vaikea veikata, mille reiteille lentoja sijoitetaan. Kannattavimmat ja suosituimmat ovat varmasti ensimmäisten joukossa ja Helsinki – Málaga – Helsinki kuuluu eittämättä niihin.

-Me suunnittelemme aloittavamme lentoja Helsingistä kevään tai alkukesän aikana, näissä suunnitelmissa on ehdottomasti mukana Málagan reitti. Tilanne on kuitenkin edelleen epävarma ja muutoksia suunnitelmiin voi tulla lyhyelläkin varoitusajalla. Mikäli myynnissä oleviin lentoihin tulee muutoksia, pyrimme kertomaan niistä asiakkaillemme mahdollisimman ajoissa, kertoo Norwegianin viestintäjohtaja Charlotte Holmbergh Jacobsson sähköpostin välityksellä.

Lehden saamien tietojen mukaan Espanjan henkilökunnalle on informoitu, että Málagaan ja Alicanteen jää molempiin ainoastaan yksi lentokone operoitavaksi. Esimerkiksi Málagan miehistössä on noin 950 ihmistä. Yhden lentokoneen operatiiviseen toimintaan tarvitaan alle 50 ihmistä, eli satoja irtisanomisia on odotettavissa. Enimmillään muutama vuosi sitten Málagasta käsin operoitiin kymmeniä Norwegianin lentoja eri puolille Pohjois-Eurooppaa.

- Mainos -

Painopiste pohjolaan

Nyt näyttää siltä, että Norwegianin operatiivinen toiminta keskittyy huomattavasti entistä enemmän Pohjoismaihin. Kuluttajalle asialla ei ole juurikaan merkitystä, suomalaisille on oleellista, että koneet lentävät Helsingistä Málagaan. Maksaako lentokapteenin tai stuertin palkan Norwegianin Málagan vai Helsingin tytäryhtiö, on matkustajan näkökulmasta sivuseikka.

Norwegian on lähestynyt myös Málagan miehistöä samanlaisella kirjeellä kuin Suomen henkilöstöä. Málagassa työskenteleviä kehotetaan hakemaan uutta työtä yhtiön pohjoismaisista toimipisteistä.

Kaikki on toistaiseksi vielä spekulaatiota, mutta ei Norwegian turhan päiten ihmisiä töihin ota. Spekulaatiot lentoalalla ovat viitanneet siihen, että Suomen sisäisiä lentoja Norwegian ei ole ainakaan lähitulevaisuudessa palauttamassa. Ulkomaanlentoja Helsingistä on todennäköisesti alkamassa ja Aurinkorannikolla toivotaan, että Málaga kuuluisi Norwegianin lento-ohjelmaan jo tulevana kesänä.

Norwegian on laittanut lentoja myyntiin kuukausi kerrallaan noin vuoden ajan. Lennot on peruttu vajaat pari kuukautta ennen matkan toteutumista. Tästäkin toimintatavasta on liikkunut paljon spekulaatioita, monen näkemyksen mukaan Norwegian on hyväuskoisten matkustajien avulla pitänyt kassavirtaansa käynnissä, vaikkei tarkoitus olekaan ollut lentää. Tämäkin on toki vain spekulaatiota.

Lentohenkilökunnan rekrytointi on ensimmäinen konkreettinen merkki yhtiön palaamisesta markkinoille. Kuluttajien ja matkustajien kannalta on toivottavaa, että paluu onnistuu. Vain kilpailu pitää hinnat kurissa ja palvelun tasokkaana.

Lentokapasiteetti Helsingin ja Málagan välillä lisääntyy joka tapauksessa kesällä merkittävästi. Jo nyt Finnair lentää väliä 3-4 kertaa viikossa ja juhannusviikosta eteenpäin yhteydestä tulee jokapäiväinen.

Antti Pekkarinen

- Mainos -

Lue myös aiheeseen liittyvä pääkirjoitus: https://fuengirola.fi/kilpailua-lentomatkailuun/

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...