Lukuaika: Päivi Mäkinen tarjoilee ranskalaista draamaa ja brittiläistä komediaa

Päivi Mäkinen tarjoilee ranskalaista draamaa ja brittiläistä komediaa

Päivi Mäkisen historia Edith Piafin musiikin ja tarinan kanssa sai alkunsa jo viime vuosituhannen puolella. Esitys on muuttanut muotoaan vuosien ja vuosikymmenten varrella. Mäkinen laskee nousseensa lavalle Edith Piafin parissa tuhansia kertoja.

Nykyisen esityksen nimi on Edith Piaf – laulut ja elämä. Taiteilijan oman kuvauksen mukaan kyseessä on ”konsertin, antologian ja talk show’n sekamelska”. Tämän ”sekamelskan” tarkempaan sisältöön pääsee seuraavan kerran tutustumaan ravintola Kukossa sunnuntaina 20.12. klo 15.

Brittihuumoria aidoimmillaan

Päivi Mäkinen esittää keväällä myös kahta eri monologinäytelmää. Molemmat ovat aitoa brittihuumoria suoraan Englannista, tamperelaisen Jussi Tuomisen suomentamina.

- Mainos -

Saippuasta sairas on kertomus saippuasarjatähdestä, jonka käsitys omasta henkilöllisyydestä ajautuu todellisuuden rajamaille.

– Siinä on kysymys muun muassa TV-viihteestä, julkisuudesta, julkisuusharhasta ja riippuvuuksista, Mäkinen luettelee. Saippuasta sairas nähdään Centro Finlandiassa, Rooster’sissa joka torstai klo 12.

Toinen viikoittainen päivänäytös on nimeltään Kilot irti elämästä. Esitystä voisi kutsua pienoiskomediaksi paino- ja parisuhdeongelmista. Päivi Mäkinen kuitenkin toteaa, että pohjimmiltaan kyse on itsensä hyväksymisestä. Kilot irti elämästä nähdään niin ikään Rooster’sissa, joka keskiviikko klo 13. Seuraava esitys on 23.12. Joulun väliviikolla pidetään taukoa, mutta tammikuussa esitykset jälleen jatkuvat.

Janne Leipijärvi

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...