- Miksi Suomen poliisiasemilla suruliputetaan perjantaina 6.3.?
- Kuka Suomen presidenteistä teki viimeistä edellisen valtiovierailun Intiaan?
- Mistä Suvi Kellokumpu muistetaan?
- Minä vuonna sukellusvene on viimeistä edellisen kerran upottanut varmuudella laivan?
- Mistä UMK-voittaja Linda Lampenius osti esityksessä käytetyn viulunsa?
- Mitä suomalaiselokuvaa tarjottiin kaikkien aikojen ensimmäisenä kilpailemaan parhaan ulkomaalaisen elokuvan Oscar-palkinnosta?
- Kuinka monta solariumpaikkaa Suomessa oli vuoden 2024 alussa?
- Miten vanhaksi jotkut tutkijat arvioivat Gibraltarilta löytyneen neandertalinihmisen jäänteet?
- Minkä äänestyksen Islanti aikoo järjestää pikaisesti?
- Paljonko Viro laskuttaa omille kansalaisille Omanista järjestettävästä hätälennosta Viroon?
Vastaukset kuvan jälkeen.

1. Kuolleiden kollegojen muistoksi
Suomen poliisi osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa Interpolin kansainväliseen kampanjaan, jossa suruliputetaan virantoimituksessa menehtyneiden kollegojen muistoksi. Koska virallinen suruliputuspäivä olisi vasta lauantaina, Suomessa päätettiin siirtää liputuspäivä perjantaiksi.
2. Martti Ahtisaari
Presidentti Martti Ahtisaari teki valtiovierailun Intiaan marraskuussa 2026. Presidentti Alexander Stubb matkusti maahan tällä viikolla lujittamaan ja edistämään maiden välisiä suhteita. Yksi tavoite on kaupan tuplaaminen Intian kanssa.
3 Missikisoista
Suvi Kellokumpu oli vuoden 1976 Miss Suomi. Hän menehtyi 72-vuotiaana lyhyen sairauden jälkeen. Edeltäneenä vuonna Miss Suomi tittelin voitti Anne Pohtamo ja seuraavana vuonna Armi Aavikko.
4. 1982
Falklandin sodan aikana 1982 brittiläinen sukellusvene upotti argentiinalaisen kevyen risteilijän. Amerikkalainen sukellusvene taas upotti tällä viikolla ensimmäistä kertaa pinta-aluksen yli 80 vuoteen. Pohjois-Korean uskotaan upottaneen laivan vuonna 2010, mutta maa ei ole myöntänyt sitä.
5. Tori.fi:stä
Linda Lampenius ei raaskinut käyttää omaa yli sadantuhannen euron arvoista viuluaan UMK:n Liekinheitin esityksessä. Hän pyysi avustajiaan hankkimaan hänelle Tori.fi:stä halvan viulun. Viuluosuudet on äänitetty etukäteen.
6. Maa on syntinen laulu
Vuonna 1973 ilmestynyt elokuva oli aikansa menestys, joka voitti kolme Jussi-palkintoa. Se on edelleen 711.935:llä katsojallaan Suomen 12. katsotuin elokuva. Rauni Mollbergin ohjaama elokuva on saanut viime aikoina paljon negatiivista huomiota ohjaajan työskentelytapojen takia.
7. 185
Luku löytyy Ruokaviraston pitämästä tietokannasta. Vielä vuonna 2002 solariumpaikkoja oli 700. Niiden kulta-aikaa oli 1980 ja 1990-luvun vaihde. Solariumeja perustettiin silloin kuin muutama vuosi sitten padel-kenttiä. Jopa Málagan keskustasta löytyy muutama solarium-paikka.
8. 24.000 vuotta vanhoiksi
Tutkijan ovat laskeneet, että vuonna 2021 Vanguard-nimisestä luolasta löytyneet ihmisten jäänteet ovat 40.000 vuotta vanhoja, mutta viimeinen Homo neanderthalensis -yksilö olisi elänyt vielä 24.000 vuotta sitten. Arvio on tutkijoiden kesken kiistanalainen.
9. EU-äänestyksen
Islannin pääministeri Kristrún Frostadóttir ilmoitti, että Islanti aikoo järjestää lähikuukausina kansanäänestyksen maan EU-jäsenyydestä. Maa haki jäsenyyttä vuonna 2009, mutta jäädytti neuvottelun 2013. Presidentti Donald Trumpin Grönlanti-vaatimukset kuitenkin muuttivat poliitikkojen mielen.
10. Noin 400 euroa
Myös Suomi järjestää vastaavan lennon, mutta se maksaa härmäläisille paljon enemmän. Alun perin hinta oli peräti 2.300 euroa, mutta lopulta sitä laskettiin 1.230 euroon. Molemmat lennot lähtevät Omanista.






