Pääkirjoitus: ”Seksihelteestä käristyskupolin kautta tappotasolle”

Fuengirola.fi:n pääkirjoituksessa kehotetaan laittamaan jäitä säähattuun.

Fuengirola.fi
2 min lukuaika

Kesä 2025 on jälleen paljastanut, miten erilaista kesäsää voi olla Euroopan laidasta laitaan. Espanjan Andalusian sisämaan ennätykselliset helteet ja jopa 46 asteen lukemat ovat aiheellisesti nousseet otsikoihin. Samalla on syytä muistaa, että koko maa ei kypsy näissä äärilämpötiloissa.

Aurinkorannikolla, suomalaisten suosimilla alueilla kuten Fuengirolassa tai Marbellassa, kesä on toistaiseksi ollut hyvinkin maltillinen: päivälämpötilat ovat pyörineet 30 asteen tuntumassa, öisin usein alle 24 astetta. Monelle suomalaiselle nämä ovat juuri niitä säitä, joita lomilta odotetaan. Hellettä kyllä, mutta hallittavissa.

Samaan aikaan Suomessa on kirottu koleaa juhannusta, viileitä iltoja ja sadetta. Vaatetta on saanut lisätä enemmän kuin riisua. Hyvätkin puolensa siinä on. Nukkua voi ilman koneita, luonto kukoistaa. Ulkona voi liikkua eikä tarvitse väistellä asfaltin poltetta tai pelätä auringonpistosta kahdessa minuutissa. Mutta onko se “kesä”, jos tarkenee vain villatakissa?

Tämä vertailu tuo esiin eurooppalaisen kesän ristiriidat: etelässä pelätään liikaa lämpöä, pohjoisessa sen puutetta.

Silti mediassa helteet helposti niputetaan “etelän tappohelteiksi”, unohtaen rannikon leudomman todellisuuden. Sääuutisoinnissa otsikot tuntuvat kovenevan etenkin Suomessa vuosi vuodelta: seksihelteestä on käristyskupolin kautta siirrytty jo tappotasolle. Hurjalta kuulostaa.

On tärkeää erottaa äärisää ja tavanomainen kesäsää toisistaan, myös otsikoissa. Kaikki lämpö ei ole uhka, aivan kuten kaikki viileys ei ole pettymys.

Kesä on erilainen eri puolilla Eurooppaa, eikä kumpikaan vaihtoehto ole yksiselitteisesti parempi. Mutta oikeudenmukaisempi ja täsmällisempi keskustelu olisi paikallaan myös silloin, kun mittari nousee.

Jaa tämä artikkeli
Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *