Espanjassa katoaa virallisesti vuosittain noin 20.000 ihmistä. Valtaosa löytyy nopeasti, mutta osa katoaa viikoiksi, kuukausiksi tai jopa lopullisesti. Suurin osa löytyy nopeasti: usein kyse on alaikäisistä, jotka palaavat kotiin muutaman päivän päästä tai ikäihmisistä, jotka harhailevat muistiongelmien vuoksi.
Mutta osa katoaa jäljettömiin.
Niin on käynyt taiteilija Pekka Ryynäsen tapauksessa. Pitkään Fuengirolassa asunut, Alzheimerin tautia sairastava 75-vuotias mies katosi vain tunteja sen jälkeen, kun hänet oli tuotu palvelutaloon Marbellassa viime maaliskuussa. Siitä lähtien häntä on etsitty laajasti helikoptereilla, lämpökameroilla, sairaaloista ja ystäväpiirin avulla. Silti jälkiä ei ole löytynyt.
Ryynäsen jo yli puoli vuotta kestänyt katoaminen on mysteeri, joka on koskettanut Aurinkorannikon suomalaista yhteisöä.
Aurinkorannikolla katoamiset nousevat usein otsikoihin, sillä alueella elää ja vierailee satojatuhansia ulkomaalaisia, myös tuhansia suomalaisia. Kun kadonnut on tuttu taiteilija tai yhteisön jäsen, huoli leviää laajalle. Espanjan viranomaiset tekevät yhteistyötä eri maiden poliisien kanssa, ja sosiaalinen media on noussut tärkeäksi välineeksi kadonneiden etsimisessä.
Mutta jokainen katoaminen on tragedia perheelle, joka jää epätietoisuuteen.
Katoamisen syyt vaihtelevat: muistisairaudet, mielenterveysongelmat, perhetilanteet, taloudelliset vaikeudet tai rikollisuuteen liittyvät velat. Kansallisuuksien välillä ei tilastollisesti ole suuria eroja – kadota voi niin paikallinen kuin ulkomaalainenkin. Aurinkorannikon erityispiirre on kuitenkin se, että moni muistisairas ikäihminen tai yksinäinen talviasukas liikkuu ympäristössä, jossa tukiverkosto on heikko ja kielimuuri korkea.
Ryynäsen tapaus muistuttaa meitä siitä, kuinka haavoittuvaisia muistisairaat ja muut riskiryhmiin kuuluvat ovat. Se nostaa esiin myös yhteisöllisyyden merkityksen: naapurien, tuttujen ja vapaaehtoisten aktiivisuus voi olla ratkaisevaa. Jokainen havainto voi pelastaa ihmishengen.
Loading ...
