Blogi

Onko valoa tunnelin päässä?

Vuosi vaihtui ja yrittäjän ajatukset suuntaavat jo ensi kevääseen. Sillä silloin pitäisi olla jo mahdollista palata normaaliin arkeen, uuteen aikaan jälkeen koronan. Mitä se sitten lienee onkaan.

Vuosi 2020 on piirtynyt mieleen vuotena, jolloin perusteet heiluivat ja valmiiksi hiotut suunnitelmat joutivat romukoppaan. Oli pakko pysähtyä. Mikään ei mennyt, niin kuin oli suunniteltu.

Ehkä yrittäjän mieli on niin rakennettu, että muutoksista selvitään. Muutoksia tulee, eikä niiden edessä voi pysähtyä vaan pitää löytää uusia toimintamalleja.

Kun lennot Suomeen loppuivat kuin seinään, oli edessä ensimmäinen automatka halki Euroopan. Kun asiakkaat etsivät työtilaa, mutta yhteistila ei kiinnostanut, rakennettiin uusia toimistoja. Uusi tilanne on tuonut uusia toimintamalleja, yhteistyötä, kumppaneita ja ideoita. Selviytymiseen tarvitaan muutosta.

Kysymykseen, onko valoa tunnelin päässä, ei kukaan varmastikaan tiedä vastausta. Ja mitä se valo oikeastaan tässä tilanteessa tarkoittaa. Ehkä tulisikin nähdä tunneli omana osaamisena ja keskittyä siihen, että tunnelin varrella on pieniä tuikkuja, joiden mukaan voi suunnistaa eteenpäin. Joskus se tunneli voi haarautua ja johtaa jopa parempaan suuntaan.

Outi Hannuksela

Kirjoittaja on SmartWorkPlaza co-working keskuksen perustaja ja etätyön ehdoton kannattaja Aurinkorannikolla

Mitä pidit jutusta?
+1
36
+1
3
+1
3
+1
4
+1
2
+1
4

Kolumnit

Suvi Kauranen

Kalsaripäivä

Aiheutin taannoin jälkikasvulleni häpeän hetkiä tunnustamalla julkisesti, televisoidussa haastattelussa, että sunnuntait...
Kimmo Sahlman

Annus horribilis

  Tästä vuodenvaihteesta voisi sanoa, että ojasta allikkoon. Luottavin mielin hyvästeltiin...

Viikon kysymys

Rauhoittuuko Yhdysvaltain tilanne vallanvaihdon jälkeen?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa