Elämme aikaa, jossa hyvinvointi on mitattavissa lähes jokaisella askeleella. Älykellot, sovellukset ja erilaiset taulukot mittaavat tietoa unestamme, sykkeestämme, aktiivisuudestamme ja jopa stressitasoistamme. Näistä on tullut meille arkipäivää ja ne antavat meille vastauksia kysymyksiin, joita ennen kuuntelimme keholtamme.
Herään aamulla ja ensimmäisenä tarkistan kuinka olen nukkunut. Sovellus kertoo lukeman, mutta se ei ole tarpeeksi hyvä. Uni ei ole enää lepoa vaan pisteitä. Päivä alkaa tunteella, että olen jo hieman epäonnistunut vaikken ole vielä edes noussut sängystä. Liikunta ei ole liikkumisen iloa, vaan suorituksia ja tavoitteita. Hyvinvointi ei ole enää lepoa ja terveyttä, vaan useiden mittareiden ja taulukoiden aiheuttama stressitasojen summa. Pyrimme jatkuvasti parempaan ja haemme sitä parasta versiota itsestämme.
Vaikka mittarit tarjoavat arvokasta tietoa, ne eivät kerro kaikkea. Ne eivät tunne sitä kun olemme väsyneitä ilman näkyvää syytä tai sitä keveyttä kun mieli on levollinen. Ne eivät mittaa merkityksellisyyttä, iloa tai surua. Ne eivät tunne meitä yksilöinä.
Olemmeko kadottamassa kyvyn kuunnella itseämme? Kun päätämme lähteä lenkille siksi kun sovellus kehottaa, emmekä siksi koska kehomme kaipaa liikettä. Tällöin asetamme ulkoisen mittarin sisäisen tuntemuksemme edelle. Kun jatkamme päivää väsyneenä, koska mittari kertoo että jatka vielä hetki, ohitamme kehomme viestin.
Hyvinvointi ei ole vain jotain sellaista jota voi optimoida, vaan se on muuttuva tila. Ehkä tärkein taito ei olekaan datan tulkitseminen, vaan tämän rinnalla, taito pysähtyä ja kuunnella mitä kehomme meille kertoo.
Mittarit voivat olla hyviä renkejä, mutta huonoja isäntiä. Ne antavat meille tärkeää tietoa, mutta eivät korvaa omaa kokemustamme. Ehkäpä todellinen tasapaino ja hyvinvointi syntyykin siitä että suljemme välillä mittarit ja keskitymme kuuntelemaan omaa kehoa ja sen viestejä.
Riina Leppäkangas/Personal Trainer ja ryhmäliikuntaohjaaja
Loading ...
