Lukuaika: Oletko aina halunnut oppia flamencoa? Toteuta haaveesi nyt.

Oletko aina halunnut oppia flamencoa? Toteuta haaveesi nyt.

Opettajana toimii La Zingara, arvostettu flamencotanssija Sevillasta. Mikä parasta, La Zingara puhuu selvää suomea, hän on Savonlinnasta kotoisin oleva Kati Vyyryläinen. Se, että Vyyryläinen on saavuttanut merkittävän aseman Sevillan flamencopiireissä, on jo itsessään ihme. Flamenco on Espanjassa pyhä asia ja ulkomaalaisen on vaikea hankkia mainetta ja kunniaa tällä kulttuurin saralla. Ahkeralla työllä ja flamencon tärkeimmällä työkalulla intohimolla, hän on onnistunut tavoitteissaan. Jopa Espanjan valtio on tilannut La Zingaralta esityksiä erilaisiin diplomaattitilaisuuksiin.

La Zingaraa parempaa opettajaa ei voisi olla. Hänellä on kokemusta tanssin etäopetuksesta, eli homma on varmasti hallussa ja toimivaa. Lisäksi hänellä on kulttuuriantropologista taustaa, joten hän jakaa tanssinopetuksen lomassa myös tietoa Andalusian kulttuuriperinnöstä.

La Zingara esiintyy usein miestystävänsä kitaristi/laulaja David Manzanon kanssa yhdessä.

-Aloittelijoille on tarjolla kuukauden mittainen Introduction joka sisältää kaksi 45min tuntia viikossa, eli yhteensä kahdeksan tuntia. Näillä tunneilla käyn läpi kaikki flamencon perusasiat kuten askeleet, rytmitykset, taputukset ja muut oleelliset osat. Aina tunnin jälkeen lähetän jokaiselle osallistujalle jonkin yksityiskohtaisemman videon kyseisen tunnin aiheesta. Esittelyjakson jälkeen siirrytään online -tunteihin vaikkapa kolme kertaa viikossa, Vyyryläinen kertoo kursseistaan.

- Mainos -

Kaikki materiaali jää osallistujille käyttöön, eli he voivat palata milloin vain niiden pariin. Lisätietoja ja kurssien hinnat saat ottamalla yhteyttä suoraan La Zingaraan sähköpostitse zingarabailaora@gmail.com tai vierailemalla hänen fb sivuillaan  Flamenco, opi ja nauti!

La Zingara on tullut tutuksi Aurinkorannikon suomalaisille. Hän on esiintynyt usein ravintola Kukossa Fuengirolassa.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...