perjantai, maalis 29, 2024

Upi Heikkinen: Oikeaa klubimeininkiä etsimässä

Kitaristi ja laulaja Upi Heikkinen on nähty Fuengirolassa vuodenvaihteen molemmin puolin samalla lavalla Sakari Kuosmasen, Antti Reinin ja Toni Lähteenmäen kanssa.

Suomessa Upi on keikkaillut Kuosmasen kanssa duona jo yhdeksän vuotta. Lisäksi hän esiintyy muun muassa Sleepy Sleepersien perustamassa Pietarinkadun Oilers -bändissä. Hän on keikkaillut myös ulkomailla sekä tehnyt teatteriuraa.

Lavaherkkyyttä

Heikkisen taiteilijakumppanit ovat monille tutumpia nimiä kuin mies itse, mutta se ei johdu ainakaan taitojen eikä karismankaan puutteesta. Heikkisen heittäytymisessä on kaikkensa antamisen kipinää, joka tekee illasta erityisen ja saa kuulijat huutamaan encorea.

- Mainos -

Upin esiintymisessä ihastuttaa myös hänen herkkyytensä aistia, mitä lavalla tapahtuu ja aulius kirittää muut artistit näyttämään parhaat puolensa.

– Lavalla tapahtuu, siellä täytyy olla valppaana. Se ei ole pelkästään sen hetken juttu, vaan siellä kiteytyy kaikki siihen asti tehty työ, itselläni 30 vuotta. Egoilu ei itselleni ole se juttu, vaan haluan antaa ihmisille hyvän mielen.

Nöyrä asenne on löytynyt osittain kovien kokemusten kautta. Hän oli aikansa lapsitähti, vuoden 1984 kyky -kilpailun voittaja, joka tietää, miltä nopea nousu tuntuu.

– Siitä syntyy tietynlaiset kieroumat päähän. Taiteilijallahan on lähtökohtaisesti rasitusvamma aivoissa, Heikkinen letkauttaa vähintään puolivakavissaan.

Oppia parhailta

Upin taitojen takana on taiteilijan itsensä mukaan paljon kovaa työtä, oppimisen nälkä sekä matkan varrella eteen tulleita mahdollisuuksia oppia parhailta, ”hengittää samaa ilmaa todella kovien tyyppien kanssa” niin musiikkipiireissä kuin teatterissakin.  Yhdeksi merkittävimmistä tiennäyttäjistään hän nostaa Pirjo Bergströmin.

– Sami Hurmerinta on opettanut mulle blues-kaavan, ja Oulunkylän pop-jazz-opistossa mulla oli virolainen huippuopettaja Heidy Tamme. Esimerkiksi lauluyhtye Rajaton kehittyi samasta kööristä, missä olin mukana.

Musiikin lisäksi Upi on opiskellut Teatterikorkeakoulussa näyttämötekniikkaa ja on viittä vaille valmis rtv-insinööri.  Hän on tuottanut omassa yrityksensä puitteissa musiikin ohella lyhytelokuvia.

- Mainos -

– Elokuvien teko vie kuitenkin niin paljon aikaa, että olen laittanut sen toistaiseksi jäihin.

Levy tulollaan

Upi Heikkinen tuli Aurinkorannikolle joulukuussa pariksi kuukaudeksi haistelemaan ilmaa, mutta nyt hän jo etsii sekä yhteistyökuvioita että pidempiaikaista asuntoa.

Suomesta Upi sanoo tehneensä lähtöä jo parikymmentä vuotta. Fuengirolaan hän tuli elämän kuljettamana, ”käsikirjoituksen”, johon hän herkästi ja useasti puheessaan viittaa.

– Täällä on hyvä ilmapiiri ja ilmeisen sivistynyttä porukkaa. Joku tänne vetää, ehkä yhteisöllisyys, hän puntaroi.

Vuodenvaihteessa käynnistellyn Upiklubin hän näkisi mielellään lähtevän lentoon. Ajatuksena on tuoda Suomesta artistivieraita esiintymään hänen kanssaan korkealuokkaisissa klubi-illoissa.

– Haaveena on saada päälle oikea meinki oikeassa paikassa.

Enempää Upi ei halua suunnitelmista saati nimistä paljastaa tässä vaiheessa, kun neuvottelut ovat vielä kesken.

- Mainos -

Työn alla on myös uusi levy. Upi  arvioi sen ilmestyvän puolen vuoden sisällä. Levyllä kuultavat omat sävellykset ja lyriikat heijastelevat  itsetutkiskeluvaihetta, jota hän kertoo parhaillaan elävänsä.

– Olen paljon miettinyt, että kuka sitä on, miksi asiat ovat menneet niin kuin ovat ja kuka tätä kaikkea käsikirjoittaa. En tiedä. Levyllä sitä käsitellään.

Lämpö sopii soittajalle

Heikkisen herätyskello soi joka aamu kello 7.20 ja ensimmäiseksi mies lähtee lenkille. Kovakuntoiselta näyttävälle Heikkiselle esiintyvän taiteilijan arki vertautuukin monin tavoin huippu-urheilijan elämään.

– Se on jatkuvaa ylläpitoa ja kovaa työtä, johon liittyy jatkuva matkustaminen ja henkiset paineet.  Kaikesta päätellen mulla on kulkurin luut ja tykkään olla liikenteessä.

Jaksamista helpottaa myös se, että Upi laittoi korkin kiinni vuosi sitten. Ajatus lähti jonkinlaisesta kyllästymisestä kosteaan elämäntyyliin. Hän kertoo tänä aikana kokeneensa niin paljon myönteisiä muutoksia, että paluuta entiseen tuskin tapahtuu.

– Päihteet eivät sovi taiteilijalle päävamman lääkkeeksi, hän kuittaa.

Heikkinen kertoo kuluttavansa kitaranvarressa seitsemästä kymmeneen tuntia päivässä. Espanjan lämmössä se on hänen mukaansa aivan olennaisesti helpompaa, kun keho on mikrolihaksia myöten rentoutuneempi kuin pohjoisen ilmastossa.

– Soittajan ja laulajan on hyvä pitää paikat lämpimänä. Silloin soittaa eri tavalla eikä saa rasitusoireita yhtä helposti.  Luomishanakin aukeaa helpommin.

Kuvis: Espanjan lämpöön ihastunut muusikko Upi Heikkinen näkisi mielellään hyvien musiikkiklubien nousevan ja löytävän yleisönsä Fuengirolassa.

Tiina Piha

KUKA

Urpo ”Upi” Heikkinen, 46

  • Kitaristi, laulaja, muusikko, säveltäjä, sanoittaja, tuottaja
  • Syntynyt Helsingissä
  • Sakari Kuosmanen duon kitaristi ja laulaja
  • Pietarinkadun Oilers -bändin kitaristi

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...