Vielä 1950-luvulla rantaa reunustivat viljelykset ja kalastusveneet, kunnes turistit löysivät kaupungin. Tonttien hinnat nousivat ja rakennusnosturit jäivät horisonttiin vuosiksi.
1960-luku muutti kaiken
1960-luvun alussa Fuengirolassa oli juuri sitä, mitä muu Eurooppa alkoi haluta. Aurinkoa riitti, rantaa oli pitkälti ja maa oli halpaa. Lentäminen yleistyi, vapaa-aikaa oli aiempaa enemmän ja matkatoimistot myivät Etelä-Espanjaa ihmisille, joille ulkomaanloma oli vielä melko uusi ajatus.
Ensimmäisenä muutos näkyi tonttikaupassa. Maa vaihtoi omistajaa, hinnat nousivat ja matalien rakennusten viereen kohosi kerrostaloja. Mare Nostrum, La Concha, Somió, El Cid ja Torreblanca ilmestyivät kaupungin kartalle yksi toisensa jälkeen.
Ranta oli aiemmin ollut ennen kaikkea kalastajien ja muiden paikallisten työympäristö. Nyt sitä alettiin katsella aivan toisenlaisin silmin. Aurinko oli edelleen ilmainen, mutta merinäköala ei enää kauan ollut.
Rakennustyömaille, hotelleihin ja ravintoloihin tarvittiin väkeä. Fuengirolaan muutti työntekijöitä muualta Espanjasta, uusia kortteleita kasvoi sisämaahan päin ja rannan tuntumaan ilmestyi palveluita lomailijoille. Kesäisin kadut täyttyivät matkailijoista ja ravintolat levittäytyivät ulos asti, kun taas talvella oli hiljaisempaa. Entiseen pikkukaupunkiin ei silti enää palattu.
Pelkkä aurinko ja rantapyyhe eivät täyttäneet koko lomapäivää. Illan viiletessä väki siirtyi rannalta kaupungin muihin menoihin, ja vähitellen myös rahapelit tulivat osaksi tarjontaa. Fuengirolan pelisaleissa pyörivät nykyään pelikoneet ja digitaaliset ruletit. Aurinkorannikolla toimii lisäksi muutama varsinainen casino, jossa pelataan oikeilla pelipöydillä.
Paseo Marítimo veti kaupungin yhteen
El Boquetillon ensimmäisiä kerrostaloja alettiin rakentaa vuonna 1964. Kaksi vuotta myöhemmin alkoi Paseo Marítimon rakentaminen.
Rantakadun valmistuttua kaupunki alkoi kasvaa sen ympärille. Toisella puolella avautui meri, toisella rakennukset nousivat vuosi vuodelta tiheämpään. Lomailijan ei tarvinnut kulkea kauas, sillä lähes kaikki löytyi kävelymatkan päästä.
Vuonna 1968 Fuengirolaa kuvailtiin jo kansainvälisten matkailijoiden suosimaksi rannikkokaupungiksi. Vain muutamaa vuotta aiemmin kiinnostusta olivat herättäneet lähinnä halvat tontit. Pikkuhiljaa kaupungista kasvoi lomakohde, johon saapui vuosi vuodelta enemmän väkeä.
Paseo Marítimo on edelleen yksi Fuengirolan keskeisimmistä osista. Nyt se kulkee tiiviisti rakennetun kaupungin halki, eikä vapaita rantatontteja juuri ole. Viime vuosina esillä on ollut vanhan ympäristön kunnostaminen ja rantakadun ilmeen uudistaminen.
Vuosi 1977 avasi ovet kasinoille
Rahapelaaminen oli Espanjassa pitkään kiellettyä. Vuonna 1977 hallitus alkoi purkaa täyskieltoa, eikä matkailun merkitystä peitelty päätöksen perusteluissa. Samalla luvattomasti järjestetty pelaaminen haluttiin sääntelyn ja verotuksen piiriin.
Kasinoita suunniteltiin alueille, joilla matkailijoita liikkui jo valmiiksi paljon. Costa del Sol täytti asetetut ehdot helposti.
Benalmádenassa vuonna 1979 avattu Casino Torrequebrada toi Aurinkorannikolle uudenlaisen iltapaikan, jossa pelaaminen yhdistyi näyttävään ohjelmaan. Se sopi hyvin alueen kasvavaan lomakulttuuriin ja houkutteli väkeä vielä senkin jälkeen, kun rannat olivat jo tyhjentyneet.
Pakettimatkat toivat suomalaiset perässä
Suomessa muutos alkoi näkyä matkatoimistojen ikkunoissa. Etelänloma ei enää ollut vain varakkaiden tai kaikkein rohkeimpien matkaajien ulottuvilla. Valmiit matkapaketit helpottivat lähtemistä, lennot halpenivat ja Espanjasta tuli monelle ensimmäinen kosketus ulkomaanlomaan.
Suomalaisten etelänmatkailun historiasta näkee, kuinka nopeasti uusi tapa matkustaa yleistyi. Matkailijamäärien kasvaessa Fuengirolaan rakennettiin yhä enemmän majoitusta ja palveluita, ja samalla kaupunki laajeni uusille alueille.
Fuengirolaa ei siis löydetty valmiina lomakaupunkina, vaan se rakennettiin sellaiseksi kortteli korttelilta. Kun Paseo Marítimolla kävelee tänään, 1960-luvulla tehdyt ratkaisut elävät siellä yhä.
