torstai, maalis 28, 2024

Myös Finnlines odottaa matkustusrajoitusten pikaista poistumista

 

-Toimimme asiassa täysin viranomaisten määräysten ja suositusten mukaan. Meillä on esimerkiksi Travemunde-Helsinki linja myynnissä matkustajille 14.5. alkaen, mutta varmuutta siitä, voivatko matkustajat nousta kyytiin ei ole, kertoo Marjaana Saurila Finnlinesilta.

Suomen hallituksen odotetaan linjaavan matkustukseen liittyviä sääntöjä heti vapun jälkeen.

-Huomasin itse lehdestä, että vapaa-ajan matkustaminen on ilmeisesti viimeisiä vapautettavia asioita, kun siirrytään kohti normaalia elämää. Odotamme viranomaismääräyksiä siitä, voisivatko esimerkiksi kotiin palaavat suomalaiset kuitenkin nousta laivaan. Tällainen käytäntö oli rajoitusten alkuvaiheessa.

- Mainos -

Lauttapaikoille on tehty paljon varauksia, osa niistä on rajoitusten vuoksi jouduttu perumaan tai siirtämään myöhemmäksi. Moni Aurinkorannikolta Suomeen kesäksi aikova on tehnyt varauksen Travemundestä Helsinkiin toukokuun lopulle.

-Mikäli tehtyihin varauksiin tulee muutoksia, tiedotamme niistä välittömästi asiakkaillemme. Toki oma toivomuksemme on, että varauksia ei tarvitse perua tai siirtää. Tällä hetkellä viranomaisten rajoitukset ovat voimassa 13.5. saakka.

Finnlinesin laivoilla palvelut toimivat, tosin rajoitetusti.

-Ruokaa saa ja baarit ovat auki rajoitetuin ajoin. Esimerkiksi saunat ovat suljettuina, koska ne kuuluvat sellaiseen toimintaan, jonka viranomaiset ovat suosittaneet pidettävän suljettuna.

Samat säännöt matkustajaliikenteen osalta koskevat myös Finnlinesin Kapellskär-Naantali linjaa ja tietysti myös muiden laivayhtiöiden liikennettä Ruotsista, Virosta tai Saksasta Suomeen. Saksan ja Ruotsin välillä ei matkustusrajoitteita ole, eli Travemundestä pääsee lautalla Malmöhön.

Fuengirola.fi seuraa tilannetta ja kerromme lauttojen liikenteestä heti, kun saamme uutta tietoa.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...