Blogi

Muistat sie viel…?

 

Muistin heikkeneminen on kasvava huolen aihe niin Suomessa kuin Aurinkorannikollakin.

On siis luonnollista että muistiongelmat ovat jatkuvan tutkimuksen kohteena eri puolilla maailmaa. Kirjahyllyt ovat täynnä aiheesta kirjoitettuja tutkimuksia ja kirjoja. Uusimpia niistä on amerikkalaisen aivotieteilijä Daniel Levitin ”Muuttuva mieli”, jossa hän selvittelee muistin hoitoa parantavia tekijöitä.

Yksinäisyys edistää huonomuistisuutta ehkä eniten. Ihmisistä eristäytyminen vastaa 15 savukkeen polttoa päivässä. Kansakäyminen muiden ihmisten kanssa ja uusien asioiden tai laitteiden käytön opettelu edistää puolestaan muistin ylläpitoa.

Tutkittaessa eroja ikääntyneiden ja nuorten muistin kehittymisessä, valtaosa niistä syntyy yllättäen heikosta näöstä ja kuulosta.

Hyvän unen merkitystä ei voi painottaa tarpeeksi muistin hoidossa. Kevyt kävelylenkki ennen vuoteeseen menoa on tunnettu keino meilläkin. Liikunta luonnossa ilman suorituspaineita edistää aivojen toimintaa.

Eniten kirjoittaja painottaa kuitenkin ajattelutapaamme, pystymmekö suhtautumaan luontevasti erityisesti nyky-ja tulevaan elämään. Olemmeko sen suhteen tiedonhaluisia, jopa uteliaita?

Amerikkalainen ratkaisee usein haasteen pysymällä mukana työelämässä, meillä suomalaisilla tueksi tulevat tuhannet yhdistykset ja seurat. Aurinkorannikolla näistä mahdollisuuksista ei ole puutetta .Niiden antamista mahdollisuuksista kieltäytyvä voi lähinnä syytellä vain itseään.

P.S. Kyse on lopulta yhteiskunnan arvovalinnoista. Ohjaavatko poliitikot verorahoja vanhusten kotihoidon tukeen vai Helsingin Oodi-kirjastoon ehdotettujen huumenistien piikityshuoneiden rakentamiseen, kuten jotkut puolueet ehdottavat.

Ari Valjakka

Mitä pidit jutusta?
+1
3
+1
1
+1
0
+1
0
+1
1
+1
0

Kolumnit

Kimmo Sahlman

Valtion kyydillä

  Koirat odottivat kintut ristissä ulospääsyä, joten päätimme ulkoiluttaa yhdessä. Vaikkakin...
Vesa Uusi-Kilponen

Eläkkeellä?

  Eläkeläinen on mielestäni hyvinkin hyvässä asemassa nykytilanteessa. Työllä hankittu elintaso,...

Viikon kysymys

Kumpi maa mielestäsi hoitaa koronakriisiä paremmin?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa