torstai, maalis 28, 2024

Mitä hälytystila tarkoittaa?

Poikkeustila on väliaikainen yhteiskunnallinen tilanne, jolloin normaali lainsäädäntö, valtiosääntö tai kansalaisoikeudet eivät päde, ja viranomaisten valtuudet ovat suuremmat kuin tavallisesti. Poikkeustila voidaan julistaa hallituksen päätöksellä esimerkiksi luonnonkatastrofin, kapinan, sisällissodan tai muun yhteiskuntaa uhkaavan tilanteen syntyessä.*

Tänään perjantaina on siis annettu tieto siitä, että huomisesta alkaen poikkeustila on voimassa koko Espanjan alueella. Se antaa virkamiehille, poliisille ja armeijalle täydet harkintaoikeudet ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin katastrofin estämiseksi tai hillitsemiseksi. Kyse on valtuutuksesta, jolla päätöksenteko siirtyy alemmalle tasolle.

Käytännössä se tulee huomisesta alkaen tarkoittamaan liiketilojen sulkemista ja liikenteen rajoittamista. Esimerkiksi Andalusian maakuntahallinto on jo nyt suosittanut kansalaisia pysymään kotonaan niin paljon kuin mahdollista. Ainoastaan välttämättömät liikkumiset kaupungilla ovat suotavia. Välttämättömiksi katsotaan apteekissa käynnit ja muut lääkinnälliset käynnit sekä tarvittavien elintarvikkeiden hankinta. Suositus on, että esimerkiksi ravintoloissa käynti jätetään väliin. Oletettavasti huomenna Andalusiaan ja koko Espanjaan tulee määräys ravintoloiden sulkemisesta. Sellainen on jo Madridin alueelle annettu.

Aamulla tiedämme lisää siitä, millaisia määräyksiä poikkeustila aiheuttaa.

- Mainos -

Lisää aiheesta osoitteessa: fuengirola.fi/category/koronaseuranta

*wikipedian määritelmä poikkeustilasta

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...