perjantai, maalis 29, 2024

Mikko Rasila jäi eläkkeelle

Vaikka Rasilalle ei ikävuosia ole vielä kertynyt kuuttakymmentäkään, ajoivat terveyshuolet tekemään eläköitymispäätöksen.

– Minulla on viisi aivoruhjetta ja kolme ja puoli vuotta sitten puhjennut epilepsia, jotka vaikuttavat tasapainooni ja muistiini. Jos tanssija ei pysy pystyssä tai näyttelijä ei muista repliikkejään, niin ei se oikein hyvältä näytä, toteaa puhelimitse Keravalta tavoittamamme Rasila.

Rasila asui Aurinkorannikolla vuodet 2012-2017, ja sinä aikana hän oli erittäin tuttu hahmo mm. ravintola Kukon estradilla. Nuo esiintymiset ovat myös Rasilan rakkaimpien espanjanmuistojen joukossa.

- Mainos -

– Esiinnyin jopa viikoittain Kukossa, missä sali oli aina täynnä ja tunnelma sen mukainen. Ne olivat upeita hetkiä, ja koko Espanjan aika oli upea kokemus. Kun jouduin vuonna 2017 muutamaan takaisin Suomeen terveyssyistä, se oli minulle iso luopuminen.

Iso luopuminen on tietysti myös eläkkeelle jääminen esittävästä taiteesta, mutta täysin toimettomaksi Rasila ei aio jäädä.

– Haluan jakaa eteenpäin sitä kulttuuritietoutta jota minulle on vuosien saatossa kertynyt. Aivan samoin kuin itse sain aikoinaan apua, tukea ja tietoa kokeneemmilta näyttelijöiltä ja tanssijoilta.

Myös kaiho Espanjaan elää edelleen voimakkaana.

– Uskon palaavani vielä joskus Espanjaan ja nimenomaan Andalusiaan, mutta en vielä osaa sanoa milloin.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...