Mikä maa?

 

Hetkinen. Olenko tosiaan Suomessa? Vähän vaikea on uskoa, kun lukiessa ja katsellessa ihan faktoina liukuvat silmien eteen urheilun pääotsikot. EM-kisoihin lopputurnaukseen menevät niin miesten kuin naistenkin futisjoukkueet, Huuhkaajat ja Helmarit, sekä lisänä Susijengi korikseen.

Tämä tuo jopa mieleen Espanjan. Eikä yhtään tätä mielikuvaa vähennä se talviurheilijoiden menestys, paremminkin menestymättömyys. Mäkimiehistä tehdään jo sankareita jos kahden kympin joukkoon pääsee yksikin. Entisen kultalajin ampumahiihdon tuloslistan häntäpäästä löytyy suomalaisnimet. Tämän lajin joukkuekilpailussakin taistellaan viimeiseksi jäämisestä, edelle mahtuu parikymmentä maata. Ihan pokerina valmentajat löytävät vielä jotain positiivista tästä.

No, toivottavasti nyt alkaneet Oberstdorfin MM-kisat tuovat Suomelle edes pari pistesijaa murtsikasta. Se urheilusta.

- Mainos -

Mutta sitten se talvesta taivastelu. Siinäkin uutisoidaan niin kuin ei koskaan olisi talvea ollut. Pääuutislähetyksessä kerrotaan kuinka hankalaa kaverilla on putsata autoa jäätävän sateen jälkeen. Oikein oli uhrattu kameramiehet ja toimittaja tekemään siitä juttua, anna mun kaikki kestää. Kaveri kertoi hartioiden ja käsien kipeytyneen rapaamisesta. Kukaan ei varmaan ollut kertonut hänelle yksinkertaista kikkaa, laittaa auto käymään ja ikkunalämmittimen päälle.

Ja vielä! Ovat sitten Stadissa keksineet laitteen, jolla sulatetaan lanatut lumet ja päästetään puhdistunut lumesta tullut vesi mereen. Olis kiva nähdä miten homma toimii kun satojakin kuormia lunta urakoidaan lähes samanaikaisesti. Voi elämän kevät.

Pakko vielä laittaa koronasta jotakin. Raumalla on nyt ihan oma koronalinko. Paikallinen telakka teettää melkein kaikki työt alihankintana ulkolaisella työvoimalla (800/1000) joka majoitetaan ahtaisiin tiloihin ja sieltä yhteiskuljetuksella työpaikalle ja LIDLIIN sapuskaostoksille. Ahneuden perkeleen takia koko telakka jouduttiin sulkemaan. Tämä tällä kertaa.

Vesa Uusi-Kilponen

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...