Espanjassa autoilija voi töötin avulla keskustella muiden autoilijoiden kanssa.
Liikennevaloissa on tapana antaa lyhyt signaali, jos edellä oleva autoilija ei huomaa esimerkiksi liikennevalojen vaihtumista vihreäksi. Jos edellä oleva autoilija ei sitä kuule, niin parin lyhyen signaalin jälkeen vähän pidempi äänimerkki on ihan ok.
Tööttiä soitetaan vasta sitten pitkään, kun autojono ei liiku. Joskus kävellessä naurattaa, kun tööttikonsertti alkaa jonon perästä, vaikka he eivät edes tiedä syytä jonon pysähtymiseen.
Monesti joku on voinut jättää auton hetkeksi keskelle katua mennäkseen tupakkaostoksille kioskille. Silloin voi töötätä hieman pitempään.
Mutta monesti autoilija vain purkaa tai lastaa ajoneuvoa, jolloin seuraava auto odottaa kohteliaasti eikä hermoile. Málagassa myös parkkihallit voivat olla niin täynnä, ettei jono liiku mihinkään, kun ihmiset odottavat, että toinen autoilija poistuu pysäköintilaitoksesta.
Mutta tööttiä tarvitaan myös silloin, kun joku on tukkinut ajokaista siten, että et pääse peruuttamaan pois vinoparkista. Silloinkin on syytä aloittaa parilla lyhyellä soitolla, ennen kuin alkaa huudattaa pidempään.
Ajokaistalle pysäköidyn auton kuljettaja saapuu yleensä pikaisesti paikalle, koska hän tietää, että sivuttain pysäköidyn auton kuljettaja voi joutua lähtemään ja osaa sen takia odottaa äänimerkkiä.
Sen sijaan, jos toinen auto on pysäköity tasaiselle, kadun varressa olevan auton viereen samansuuntaisesti, niin auto jätetään tuolloin renkaat suorassa vapaalle eikä käsijarrua laiteta päälle.
Sen takia kannattaa ensin yrittää työntää toinen auto pois edestä. Jos auto ei liiku, niin sitten on vain otettava käyttöön edellä mainittu tööttiviestintä.
Suomessa voi myös harjoitella töötin käyttöä tavallisessa tilanteessa. Tieliikennelakia antaa oikeuden käyttää tööttiä varoituksena ennen toisen ajoneuvon ohittamista taajaman ulkopuolella.





