Runsaat 20 vuotta sitten olin töissä Ruotsissa Ilta-Sanomien kirjeenvaihtajana. Yksissä Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajan vappubileissä erään entisen suurlähettilään vaimo totesi, että minulla on stadilainen ässä ja väärä intonaatio.
Normaalina suomalaisena sössöttäjänä aloin keskittyä lausumiseeni. En onnistunut.
Kun puhun englantia, niin olen joko amerikkalainen kuten siskoni on tai ruotsalainen. Ja tiedän puhuvani englantia enemmän ruotsalaisella kuin amerikkalaisella aksentilla.
Ruotsissa taas puhun ruotsia suomalaisella aksentilla ja Suomessa ruotsalaisella aksentilla.
Espanjassa kukaan ei tiedä, mistä olen kotoisin, koska he eivät osaa sijoittaa aksenttiani mihinkään. Ne vain ihmettelevät, miten puhun espanjaa kuin paikalliset, vaikka en ole espanjalainen.
Sitten paikalliset menevät vielä enemmän sekaisin, kun kerron Andalusian ja lattariespanjan eroista. Miten guiri (pohjoiseurooppalainen) voi tietää niistä meitä paremmin?
No, mistä maanosasta tulevat maailman kauneimmat naiset? Latinalaisesta Amerikasta tietenkin.
Blondina sitä pitää käyttää hyväksi. Entinen tyttöystäväni sanoi aina meidän suhteestamme ”café con leche” eli maitokahvi. Tumma ja vaalea.
Kuluneella viikolla jouduin/pääsin Aurinkorannikon parhaan podcastin vetäjän Alma Ulvelinin piinapankkiin. Arkea ja aurinkoa -podcastissa puhumme tietenkin Costa del Solista.
Teeveessä tai videohaastatteluissa muistan keskittyä omaan puheeseeni, mutta Alman rennossa otteessa unohdin kaikki puhumisen säännöt.
Minua ei häiritse valokuvat itsestäni tai oman puheeni kuuleminen, kun teen sen ammattimaisesti. Mutta Alman podi paljasti suhuässäni, epäselvän puhetapani ja erityisesti väärän intonaationi. Se hävettää.
Mutta Spotifysta löytyvä podcast kannattaa kuunnella. Puhumme muun muassa Aurinkorannikon rikollisuudesta.
Mutta ihan sama miten sössötän, koska Alman äiti tykkäsi siitä. Espanjassa äidin mielipide on tärkein.
Loading ...
