Jokainen Fuengirolassa asuva suomalainen tietää, että Los Bolichesista Av. Nuestro Padre Jesús Cautivolta lähtee Av. Finlandia, mutta harvat tietävät miksi.
Kun LA-puhelimia Suomessa rakentanut Teuvo Hakulinen saapui Fuengirolan kalastajakylään 1960-luvun lopulla, niin hänen silloinen vaimonsa Varpu lähti ratsastamaan nykyiselle Los Pacosin alueelle. Hän ihastui paikkaan niin paljon, että ehdotti ”Teukalle”, että he rakentaisivat sinne hevostilan.
Hevostila jäi, mutta suomalaisalueen rakentaminen alkoi, koska Hakulisen kaverit halusivat ostaa oman asunnon Espanjasta. Ensimmäinen kauppa tehtiin olympiavoittaja, näyttelijä, laulaja Tapio Rautavaaran kanssa.
Rautavaara salakuljetti tarvittavan määrän käteistä housujen salataskuissa, jotka hänen vaimonsa ”Liisa” Handell oli ommellut. Rahan vieminen Suomesta ulkomaille oli tuolloin kiellettyä.
Hakulisen laskujen mukaan rakennuksia nousi seuraavan 20 vuoden aikana 500-600 kappaletta. Tänä päivänäkin 60 prosenttia alueen rakennuksista on Hakulisen rakennuttamia.
Hakulisen piti keksiä alueelle nimi. Torreblanca oli Hakulisen mielestä suomalaisille liian vaikea lausuttava, joten hän päätyi Los Pacosiin. Vanhan härkätaisteluareenan kupeessa sijainneen Pacon hevostilan aaseja kutsuttiin pacolitoiksi, joka on Pacon deminutiivimuoto.
Vielä 1970-luvun alussa Los Pacosiin kulki hiekkatie. Teukka laittoi kättä taskuun ja päällysti tien asfaltilla. Fuengirolan silloinen pormestari Clemente Díaz Ruiz ehdotti Hakuliselle, että hän nimeää kadun Av. Teuvo Hakuliseksi.
Hakulisen mielestä se olisi ollut liikaa, joten hän ehdotti Av. Finlandiaa. Nyt 89-vuotiaana Teukka myöntää, että olisihan se komeaa, jos siinä lukisi Av. Teuvo Hakulinen.
Sen sijaan hän vastaanotti Los Pacosin kunniapormestarin tittelin. Siinä hänet oli nimetty Paco Teo Sáncheziksi.





