Uutiset

Messuilta matkoille – Helsingin matkamessut käynnistyivät

Aurinkorannikon osasto valmistautui torstaina perjantain ihmisvilinään.

Pohjoismaiden suurin vuosittainen matkailutapahtuma Matka 2020 täyttää Helsingin messuhallin tänä viikonloppuna. Tällä kertaa esillä on 90 maata ja lähes tuhat näytteilleasettajaa. Espanja on näyttävästi mukana, myös Aurinkorannikolla on viime vuotiseen tapaan iso yhteisosasto messuilla.

Matka 2020 tarjoaa kattavan katsauksen matkailun trendeihin ja tarjontaan. Näytteilleasettajat tuovat tuotteensa esille näyttävästi ja erityyppisistä matkoista saa hyvin informaatiota.

Matkojen lisäksi messuilla esitellään myös ruokakulttuuria. Tänä vuonna italialainen keittiö näyttää olevan eniten esillä, mutta myös esimerkiksi kreikkalaista tai japanilaista ruokaa pääsee maistamaan. Suomalaiset leipurit ovat liikkeellä, karjalanpiirakoita ja erilaisia leivonnaisia on runsaasti tarjolla.

Koti Ulkomailta -tapahtuma on myös mukana messuilla. Loma-asunnon tai miksei vakituisenkin asunnon hankinnan ulkomailta voi aloittaa tutustumalla tarjontaan. Myös matkailuautojen ja -vaunujen Caravan messut järjestetään samassa yhteydessä.

Espanja on näyttävästi esillä messuilla. Espanjalla on iso koko maan kattava osasto, sen lisäksi ainakin Bilbaolla ja Aurinkorannikolla on omat osastot messuilla.

Fuengirola panostaa Aurinkorannikon kaupungeista eniten Matka messuihin. Pormestari Ana Mula ja varapormestari Rodrigo Romero ovat ovat jälleen paikalla messuilla. Viime vuonna Mulan vierailu huomioitiin näyttävästi suomalaisissa medioissa. Sekä Ylen, että MTV3:n uutiset haastattelivat pormestaria. Fuengirola ja Aurinkorannikko saivat runsaasti positiivista näkyvyyttä messujen kautta.
Matka messut tuovat tällä kertaa voimakkaasti esiin vastuullista matkailua. Se näkyy sekä messujen ohjelmassa, että käytännön järjestelyissä. Esimerkiksi Messukeskuksessa panostetaan kasvisruoan tarjoiluun ja jätteiden tehokkaaseen hyötykäyttöön.

Torstai on perinteisesti Matka 2020 messuilla ammattilaispäivä. Varsinainen yleisöryntäys alkaa perjantaina. Viime vuonna messuilla vieraili noin 65.000 kävijää. Tänä vuonna kävijämäärän odotetaan kasvavan.

Jos olet pääkaupunkiseudulla Suomessa, piipahda messuilla, saat mukaasi Fuengirola.fi lehden ja paljon hyödyllistä ja viihdyttävää tietoa.

 

Mitä pidit jutusta?
+1
15
+1
2
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0

Kolumnit

Viikon kysymys

Jos kunnallisvaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa