Eilen huomasin jotakin outoa. Joku oli selvästi pyörinyt polkupyöränsä kanssa pihallani. Maassa näkyi kiemurtelevia maastopyörän jälkiä – niin selviä, ettei niitä voinut erehtyä luulemaan muuksi. Eihän siinä kaupungissa olisi mitään erikoista, mutta taloni sijaitsee haastavan kukkulan päällä. Sinne ei nimittäin edes ammattifillaristi kiipeä ilman lisähappea ja vahvaa tahtotilaa – saati joku isorenkainen maastopyöräilijä.
Ihmettelyni syveni, kun huomasin pihakalusteeni olevan nurin. Iso metallipöytä ja tuolit, jotka olivat pysyneet paikallaan vuosikaudet – läpi myrskyjen, tuulien ja grillijuhlien – makasivat nyt maassa kuin riehan jäljiltä. Ja kuin elokuvan kohtauksessa, terassilla näkyi myös verilammikko.
Mielikuvitus lähti heti laukalle. Oliko kukkulalleni ajanut loukkaantunut pyöräilijä? Vai oliko kyse jostain oudommasta? Oli aika ottaa käyttöön 2020-luvun salapoliisin tärkein työkalu – ChatGPT. Syötin tälle digitaaliselle Sherlockille todisteet: kuvani, kuvaukseni ja oman analyysini. Muutamassa sekunnissa sain vastauksen, joka pysäytti.
”Kaksi villisikaa”, kone totesi lakonisesti. ”Toinen on takajalastaan loukkaantunut. Ne ovat etsineet vettä ja ruokaa.”
Villisikoja kukkulallani? Eihän täällä ole edes lähimetsää, vain espanjalaisia naapureita ja mantelipuita. Päätin silti tarkistaa asian. Onneksi olin juuri liittänyt kaksi ulkokameraa hälytysjärjestelmääni – tosin eläintunnistus oli tietenkin pois päältä.
Kun olin jo luopumassa toivosta, vanha lankapuhelimeni soi. Linjan toisessa päässä oli naapuri – iäkäs espanjalainen herrasmies, joka ilmoitti tyynesti: “Han peleado unos jabalíes en tu jardín.”
Mysteerini oli ratkaistu. Ja ratkaisu tuli kahdelta taholta lähes yhtä aikaa: tekoälyn uusimmalta versiolta ja vanhalta herralta kukkulan toiselta puolelta. Maailma muuttuu, mutta parhaat salapoliisit ovat yhä niitä, jotka kuuntelevat ja tarkkailevat.
Loading ...
