Kesä alkaa pikkuhiljaa olla lopuillaan. Se tuntuu hieman epäloogiselta, sillä juuri nyt sää on mitä parhain. Merivesi houkuttelee uimaan ja pimenevät illat ovat samettisen pehmeitä. Andalusian magiaa parhaimmillaan. Kalenteri väittää syksyn alkavan, mutta luonto ei tunnu olevan asiasta samaa mieltä.
Koululaiset ovat palanneet kouluihin ja vanhemmat sorviensa ääreen. Myös Aurinkorannikon muuttolinnut alkavat palata pohjoisesta. Padelkentät täyttyvät, WhatsApp-ryhmät heräävät kesäuniltaan ja golfporukat palaavat viheriöille. Suomalaisravintoloihin ilmestyy tuttuja kasvoja ja uusia tulokkaita. Syyskausi voi taas alkaa.
Kiinteistönvälittäjän kalenterissa vuodenaikojen vaihtuminen näkyy nopeasti. Kesällä puhelimesta kuuluu enimmäkseen espanjaa. Syyskuussa mukaan palaa tuttu suomalainen nuotti. Näyttöjä tulee enemmän ja kysymykset tarkentuvat. Kesällä katsotaan merinäköalaa, syksyllä myös vastiketta, neliöhintaa ja remonttibudjettia. Aurinkolasit vaihtuvat laskimeen.
Oma kesäni oli kuuma ja mukava. Kesäferioita tuli vietettyä yllin kyllin, eikä minun tarvinnut juuri poistua omasta kylästäni. Juhlat tulivat luokseni: flamencoa, poppia, viinijuhlia, vaahtobileitä, taidenäyttelyitä ja räppiä. Kaikkea kaikille, välillä vähän enemmänkin. Andalusialaisessa kylässä kulttuuritarjontaa ei tarvitse etsiä. Se löytää sinut.
Kuivan kesän jälkeen tuli kosteus. Kosteudenpoistajani ovat pauhanneet yötä päivää, ja olen ihmetellyt, kuinka paljon vettä ilmasta voikaan kerätä. Kun säiliö täyttyy litrakaupalla, alkaa väkisinkin miettiä Andalusian vesiongelmia. Tulevaisuuden vesipolitiikkaa en silti vielä rakentaisi olohuoneeni kosteudenpoistajan varaan.
Nyt puut ja kasvit odottavat uutta kasvupyrähdystä. Siinä Andalusia eroaa pohjoisesta. Syksy ei täällä välttämättä tarkoita kuihtumista, vaan uuden kasvun alkua. Sama pätee koko Aurinkorannikkoon. Kesä päättyy, mutta elämä ei hiljene. Se vain vaihtaa rytmiä.
