Koronaseuranta Uutiset

Málagassa mielenosoitus hallitusta vastaan

Málagan keskusta täyttyi torstai-iltana ihmisistä, jotka osoittivat mieltään hallitusta vastaan. Mielenosoittajat ilmaisivat tyytymättömyytensä hallituksen tapaan hoitaa koronaviruksen aiheuttamaa kriisiä.

 

Torstai-iltana Málagan keskusostoskadulla calle Larioksella ei ulkoiltu normaaliin tapaan. Katu lähiympäristöineen täyttyi paikoin jopa ääriään myöden kattiloita ja pannuja paukuttavista, Espanjan lippuja kantavista mielenosoittajista.

Prostestoijien viesti oli selvä. Heidän mielestään Pedro Sanchezin hallitus on hoitanut meneillään olevan kriisin niin huonosti, että pääministeriä kutsuttiin huudoissa mm. murhaajaksi. Kritiikkiä tuli sekä terveydenhoidon että talouden osalle.

Málagan mielenosoituksella ei ole ollut virallista järjestävää tahoa, vaan tietoa tapahtumasta oli levitetty etukäteen mm. sosiaalisessa mediassa. Ihmisten huudoissa oli kuitenkin kuultavissa paljolti samoja sloganeita, jhoita äärioikeistopuolue Vox on viime päivinä kohdistanut hallitukseen. Lehtitietojen mukaan Vox-puolueen Málagan johtaja José Enrique Lara oli myös paikalla mielenosoituksessa.

Eri lähteiden arviot mielenosoituksen osallistujamäärästä vaihtelevat useista sadoista jopa 1.500:aan. Lienee sanomattakin selvää, että kahden metrin turvaväleistä oli turha haaveilla. Kuvia mielenosoituksesta voit katsoa mm. Sur:n ja Malaga Hoy:n sivuilta. Linkit ohessa.

Lähteet: Sur ja Malaga Hoy

Kuvia mielenosoituksesta:

https://www.diariosur.es/malaga/protesta-calle-larios-malaga-contra-gestion-gobierno-20200521192812-ga.html

https://www.malagahoy.es/malaga/fotos-cacerolada-Malaga-Gobierno-coronavirus_3_1466583345.html

Mitä pidit jutusta?
+1
39
+1
1
+1
3
+1
1
+1
22
+1
10

Kolumnit

Viikon kysymys

Jos kunnallisvaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa