Maanantain pikauutiset

Uutiskatsaus Espanja 3.6.219

E-sportin eli ammattimaisen konsolipelaamisen vetovoima kasvaa maailmalla ja Espanjassa. Tällä hetkellä koko e-sportin vuotuinen liikevaihto lähentelee jo miljardia euroa ja jopa monet ”oikeatkin” urheilijat sijoittavat siihen rahojaan, sillä lajin odotetaan kasvavan huomattavasti perinteisiä lajeja nopeammin. E-sportin saralla myös joukkueita myydään ja ostetaan, josta tuoreimpana esimerkkinä Madridilaisen ”MAD-lions” pelijoukkueen myynti Kanadalaiselle yhtiölle.

Poliisi pidätti Fuengirolassa huumeita baarissa myyneen henkilön, joka puolestaan yritti lyödä poliisia kiinnioton yhteydessä. Henkilö saanee noin 2 vuoden kakun toimintansa seurauksena.

Torremolinoksessa on vietetty gay-henkistä juhlaa viikonloppuna, jossa muistettiin varhaisia gay-ihmisten oikeuksien puolesta aikanaan taistelleita tahoja ja henkilöitä. Tapahtumaa sponsoroivat sekä aluehallinto että yritykset.

Espanjassa on tällä hetkellä enemmän koiria kuin alle 15-vuotiaita lapsia.

- Mainos -

Kommentti: Ajoittain espanjalainen media yllättää täysin irrallisilla tilastofaktoilla lukijaa, josta oheinen toteamus on hyvä esimerkki. Vinkki asiaan liittyen herra Rinteelle ja Sanchezille: Jos kerran koiriakin on voinut verottaa, niin miksi ette pohdi erillistä lapsiveroa? Tai jos autoja verotetaan päästöjen mukaan niin mikä miksi ihmisiä verotetaan tulojen, eikä hengitysilman mukana lisääntyvän hiilidioksidipäästön perusteella?

Polemiikki eläkkeistä ja Espanjan kyvystä maksaa niitä nyt ja tulevaisuudessa jatkuu kiivaana. Nyt julki tulleen laskelman mukaan inflaatiokorjatun valtion eläkkeiden kokonaismenot ovat seuraavan 20 vuoden aikana yli 300 miljardia euroa.

Kommentti: Näille tilastoille ja laskelmille ei kannata antaa paljoakaan painoarvoa, sillä eläkkeitä ja minipalkkoja muuttamalla valtion kassavirtaan voidaan vaikuttaa hyvinkin suuresti…

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es.

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...