lauantai, maalis 30, 2024

Maanantain pikauutiset

Uutiskatsaus Espanja 22.4.2019

Uusimmissa gallupeissa povataan reilua vaalivoittoa sosialisteille, joiden odotetaan saavan hieman alle 30% kaikista äänistä. Tänään on suuri vaalidebatti-ilta ja suora lähetys alkanee illalla noin 22.00 RTVE-kanavalta.

Málagan alueella miehille maksettiin eläkettä vuonna 2018 keskimäärin 1063 euroa ja naisille 742 euroa. Puheet Espanjan omasta eläkepommista kasvavien eläkemaksujen suhteen eivät ole täysin tuulesta temmattuja, sillä esimerkiksi vuonna 2005 miehet saivat keskimäärin 675 euroa ja naiset noin 470 euroa eläkettä. Nousua on siis tapahtunut yli 50% tällä aikajaksolla.

Espanja Ikea on tuomittu maksamaan yli 60 miljoonaa euroa valtiolle epäselvien veroilmoitusten johdosta. Tapaus koskee aikaväliä 2010-2014. Ikea laskee kuluvan vuoden liikevaihtonsa olevan noin 1,4-1,5 miljardia euroa ja tavoittelee 5 % kasvua. Sakoista huolimatta Ikea kyennee jatkamaan toimintaansa kuten ennenkin.

Osassa Alicanten aluetta satoi eilen vettä yli 200 litraa neliömetriä kohden. Asian johdosta osa alueen teistä on poissa käytöstä, eikä liikenne toimi.

- Mainos -

Espanjassa yleinen hintataso nousi vuodessa noin 1,3%. Eniten nousivat sähkö ja polttoaineet, joiden nousu oli luokkaa 6%.

Marbellan alueella tutkitaan tapausta jossa 14-vuotias tyttö törmäsi sähköskootterilla 4-vuotiaaseen lapseen. Tällä hetkellä tutkitaan, syyllistyikö skootterin 14-vuotiaalle antanut aikuinen rikokseen.

Bilbaossa poliisi on pidättänyt aggressiivisen miehen joka ajoi kirjaimellisesti autolla suoraan sairaalan päivystykseen. Mies protestoi teollaan ambulanssimiehistön toimintaa. Hänen käyttämänsä Seat Cordoba sai myös vaurioita sairaalaan tullessaan.

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es.

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...