Lukuaika: Maa järisi Málagassa torstaina

Maa järisi Málagassa torstaina

Eri puolilla Málagaa mitattiin torstaina runsaan neljän magnitudin järistyksiä. Henkilövahingoilta on vältytty ja aineellisetkin vahingot ovat jääneet pieniksi.

Esteponasta luoteeseen sijaitsevassa Gaucínissa mitattiin torstaina 26.4. voimakkuudeltaan 4,2 magnitudin maanjäristys. Joidenkin lähteiden mukaan järistyksen voimakkuus olisi ollut 4,5 magnitudia.

Noin kymmenen kilometrin syvyydessä tapahtuneen järistyksen ajankohta oli kello 13.13.

Järistys tuntui selvästi Aurinkorannikolla muun muassa Esteponan ja Marbellan alueilla, mutta se oli havaittavissa lievänä ja lyhytaikaisenä tärähtelynä myös Fuengirolassa.

Saatavilla olevien tietojen mukaan järistys säikäytti erityisesti Gaucínin asukkaat, mutta aiheutti ainoastaan vähäisiä aineellisia vahinkoja. 4 – 4,9 magnitudin järistykset luokitellaan lieviksi.

- Mainos -

Myös Granadasta pohjois-koilliseen sijaitsevassa Jódarissa mitattiin torstaina selvä maanjäristys hieman Gaucínissa tapahtuneen järistyksen jälkeen. Jódarissa maa järisi 3,7 magnitudin voimakkuudella.

Aikaisin torstaiaamuna mitattiin myös Portugalin lounaisrannikolla niin ikään 4,5 magnitudin järistys. Sen keskus oli 19 kilometrin syvyydessä.

Viime päivinä Málagan alueella on ollut runsaasti pienempiä järistyksiä erityisesti Jódarin lähistöllä. Yksi suurempi, 4,4 magnitudin järistys tapahtui Málagasta parikymmentä kilometriä luoteeseen sijaitsevassa Almogíassa 18. huhtikuuta. Järistyksen keskus oli 53 kilometrin syvyydessä.

Pienet järistykset ovat Málagan alueella melko tavallisia. Espanjan eteläpuolisella Välimerellä tapahtuvat pienemmät järistykset ovat niin ikään yleisiä.

Lähteet: www.meteosolana.net, Malaga Hoy, Sur

Tiina Piha

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...