Claudia-myrskyn sateet jättivät viime viikon lopulla mukavasti vettä Aurinkorannikon ja koko Andalusiankin vesivarastoihin. Nyt sadehanat ovat toistaiseksi kiinni, mutta auringon mukana ei tällä kertaa seuraakaan lämpö.
Lähipäivinä koko Espanjaan on luvassa vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen viileää säätä. Joillain alueilla pohjoisemmassa tämä saattaa tarkoittaa jopa pakkaslukemia.
Aurinkorannikolla ei sentään pakkasia ole luvassa, mutta viileää säätä kuitenkin. Ja Málagan maakunnan alueella sisämaan vuoristoissa, kuten esimerkiksi Rondan seudulla, yölämpötilat putoavat lähelle nollaa.
Espanjan ilmatieteen laitos Aemet (Agencia Estatal de Meteorología) ennustaa lämpötilojen putoavan erityisesti keskiviikosta lauantaihin ja viikon kylmin päivä osuu näillä näkymin perjantaille.
Aurinkorannikolla alle 10 astetta
Málagan kaupungissa lämpötilat asettuvat perjantaina 8–15 asteen välille, mikä on noin viisi astetta kylmempää kuin vielä alkuviikosta.
Fuengirolan osalta perjantain ennuste povaa tällä hetkellä ylintä lämpötilaa noin17 asteeseen. Perjantain ja lauantain välisenä yönä elohopeat laskeutuvat hieman alle 10 asteeseen.
Kuten tavallista, maakunnan sisäosissa mitataan alhaisimmat lukemat. Perjantaiksi Aemet ennustaa 1–10 astetta Antequeran ja Rondan alueille. Guadalhorcen laaksossa, esimerkiksi Áloraan ja Cártamaan, odotetaan 5–13 astetta.
– Atlantilla ulottuu etelästä pohjoiseen laaja korkeapaineen harjanne, kun taas Keski-Euroopan yllä on syvä matalapaineen alue. Korkea- ja matalapaineen vuorovaikutus synnyttää pohjoisvirtauksen, joka tuo merellistä arktista ilmaa suuren osan Eurooppaa ylle, myös Espanjaan, avasi viilenevän sään taustoja säätutkija Samuel Biener.
Viikonloppuun mennessä kylmän ilman odotetaan vähitellen vetäytyvän lännestä itään, ja monilla alueilla sää hieman lauhtuu.






