Lukuaika: Lumoava Cómpeta – viiniä ja vuoristoa

Lumoava Cómpeta – viiniä ja vuoristoa

Cómpeta sijaitsee kahden vuoren rinteillä noin 650m meren pinnan yläpuolella.

Cómpetan kapeat ja jyrkät kujat ovat näyttäviä. Korkeuserot kylän sisällä ovat merkittävät, onneksi katujen kupeesta löytyy paljon nättejä aukioita, joille voi istahtaa lepäämään. Pakaralihakset ovat kovilla Cómpetan katuja kävellessä.

Cómpetan rakennuskanta on autenttista valkoiseksi kalkittua. Piristystä näkymään tuovat parvekkeisiin ja kaiteisiin lisätyt kirkkaat värit, erityisesti kylässä suositaan keltaista ja vihreää väriä.

Valkoinen on hyvä tausta näyttäville kirkkaille väreille.

Kylässä on melko suuri ulkomaalaisväestö. Se tietysti syö hieman autenttisuutta, mutta se on tuonut mukanaan myös paljon hyviä asioita. Cómpetan ravintolaelämä on suorastaan hämmästyttävän monipuolinen, kun ajatellaan että kyse on alle 3.000 ihmisen taajamasta.

Samoin majoitusvaihtoehtoja löytyy paljon erilaisia. Testiryhmämme vietti yön belgialaisen pariskunnan ylläpitämässä Al Campanario bed&breakfast -majatalossa. Paikka oli kodikas, siisti ja kaikki toimi hienosti. Erityismaininnan ansaitsee aamiainen, talon isäntä toi mainion perusaamiaisen lisäksi keittiöstä monenlaisia erikoisherkkuja, joista parhaiten jäi mieleen pekoniin kääritty vuohenjuusto.

- Mainos -

Koska Cómpeta sijaitsee vuoristossa, ulkoilu- ja patikkamaastot ovat ylivertaisia. Eri tasoisia reittejä lähtee kylän reunalta, kaikista aktiviteeteista saa lisää tietoa paikallisesta turistitoimistosta.

Cómpeta sijaitsee Málagan pohjoispuolella. Sinne ajaa Fuengirolasta reilun tunnin. Se on oivallinen kohde päiväretkelle, mutta suositeltavaa on viipyä paikalla yön yli. Illallinen ja paikallinen viini maistuvat varmasti.

 

Cómpetan hunajaakin makeampi viini

Cómpetassa ja lähiseudulla on kautta historian valmistettu makeita Málaga-viinejä. Alueella viihtyy hyvin moscatel-rypäle, jonka aromit ovat ylivertaisia makeissa jälkiruokaviineissä. Toki moscatellista tehdään kuiviakin valkoviinejä ja monet niistä ovat hyvin arvostettuja.

Moscatel on Cómpetan viinirypäle. Siitä syntyy monenlaista, enimmäkseen makeaa viiniä.

Cómpetan aluleella sijaitsee Jarel-viinien koti Bodegas de Almijara. Kyseinen viinitila aloitti toimintansa 1970-luvulla ja sen arvostus on noussut varsinkin 2000-luvulla merkittävästi. Bodega valmistaa sekä makeita että kuivia viinejä, kaikki moscatel-rypäleestä.

Bodegan omaleimaisin ja ainakin testiryhmämme mielestä paras tuote on makea valkoinen Jarel jälkiruokaviini. Se poikkeaa yleisimmistä Málaga-viineistä värinsä kirkkauden ja makunsa pirteyden puolesta. Tämä viini ei ole rusinaisen tunkkainen, vaan hedelmäisen, jopa hunajaisen raikas. Vetää hyvin vertoja Itävallan kalliille jälkiruokaviineille. Kannattaa maistaa ja ihastua.

Almijaran bodegalla on viihtyisät ja tunnelmalliset tilat vaikkapa pidemmällekin viini-illalliselle.

Bodegas de Almijara on avoinna ma-la hieman vaihtelevin ajoin. Sinne voi mennä ilman ennakkovarausta, mutta varmistaakseen henkilökohtaisen palvelun, kannattaa soittaa etukäteen. Ryhmämatkoja bodegalle voi kysellä Meriatur.com -matkatoimistosta. Bodegaan voi tutustua osoitteessa bodegasalmijara.com.

Antti Pekkarinen

- Mainos -

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...