Fuengirolan merenrantaan rakennettu Marenostrum täyttyi viikonloppuna raskaamman musiikin ystävistä, kun Sun & Thunder kokosi lavalle kansainvälisen esiintyjäkattauksen. Torstaina käynnistynyt festivaali keräsi yleisöä paikalle eri puolilta Eurooppaa.
Festarialueella oli väljä tunnelma, sillä kävijöitä oli odotettua vähemmän. Ruoka- ja juomapisteille ei tarvinnut jonottaa, ja alueelta löytyi runsaasti paikkoja hengailuun sekä oleskeluun. Keikkoja pystyi seuraamaan myös yläkatsomosta, jossa oli penkkejä istumista varten. Myös lavan edustalle pääsi helposti, eikä hyviä katselupaikkoja tarvinnut hakea tungoksesta.

Savukoneita, sirkkeli ja Lordin klassikoita
Perjantai-illan pääesiintyjäksi lavalle nousi suomalainen Lordi. Keikka oli The Arockalypse -albumin 20-vuotisjuhlakiertueen viimeinen, ja keikalla kuultiin vuonna 2006 julkaistu albumi kokonaisuudessaan. Levy tunnetaan erityisesti kappaleesta Hard Rock Hallelujah, jolla Lordi voitti Euroviisut vuonna 2006.
Lue myös: Mr. Lordi valmistautuu Fuengirolan keikkaan – ”Saatana se on hikistä hommaa”
Lordin keikalla kuultiin yleisölle tuttuja hittejä, kuten Would You Love a Monsterman ja Devil Is a Loser. Keikasta teki erityisen myös Lordin näyttävä lavashow. Lavalla nähtiin useita erilaisia savukoneita sekä sirkkeli, ja Mr. Lordin asu vaihtui keikan aikana useaan otteeseen.
Lordi huomioi keikalla myös Fuengirolan suomalaisyleisön, ja vaihtoi hetkeksi englannin suomeen.
-Äiti soitti, että on aika tulla kotiin, Mr. Lordi sanoi.
Suomenkielinen heitto sai yleisössä aikaan naurahduksia ja toi muuten kansainväliseen festivaali-iltaan oman suomalaisen hetkensä.
Illan viilentyessä Lordin keikka sai arvoisensa päätöksen. Tutut pianon sävelet käynnistivät viimeisen kappaleen, ja yleisö hakkasi käsiään yhteen musiikin tahdissa. Tunnelma tiivistyi, kun Hard Rock Hallelujah kuultiin keikan viimeisenä kappaleena.
Perjantain ohjelmassa nähtiin Lordin lisäksi muun muassa saksalainen thrash metal -yhtye Destruction ja black metal -yhtye Gaerea.
Avantasia toi suuren rockshown Fuengirolaan
Lauantain ohjelmassa nähtiin muun muassa Primal Fear, ennen kuin illan pääesiintyjä Avantasia nousi lavalle.

Tobias Sammetin johtama saksalainen metalliprojekti toi Fuengirolaan suuren kokoonpanon ja näyttävän lavashown osana Here Be Dragons -kiertuetta. Yleisö osoitti Sammetille useaan otteeseen äänekkäät suosionosoitukset jo ennen illan vierailevien artistien esittelyä.
Lavalla nähtiin muun muassa ruotsalaisen H.E.A.T.-yhtyeen solisti Kenny Leckremo, joka liittyi mukaan ensimmäisen kerran Avantasian nimikkokappaleen aikana. Lauantai-illan päätti Soen.
Sun & Thunder jäi historiaan
Vain muutama minuutti viimeisen artistin jälkeen Sun&Thunder Instagram -tilillä ilmoitettiin, että festivaalin järjestäminen loppuu. Kahden järjestetyn festivaalivuoden jälkeen Marenostrumin metalliviikonloppu päättyi siis samalla jäähyväisiin. Monelle Aurinkorannikon raskaan musiikin ystävälle kyse oli tärkeästä paikallisesta tapahtumasta, joka toi kansainvälisiä yhtyeitä poikkeuksellisen lähelle kotikulmia.


