Lukuaika: Lepoa laivalla ja yhteenvetoa (7. & 8. matkapäivä)

Lepoa laivalla ja yhteenvetoa (7. & 8. matkapäivä)

 

Pienimuotoisten sekoilujen jälkeen pääsimme viimein laivaan lauantai-iltana. Tulimme paikalle hyvissä ajoin noin klo 21. Siinä oli sopivasti aikaa käydä tekemässä viimeiset ostokset Travemunden sataman pika-alkosta. Lähinnä juomiin keskittyvä kauppa edullinen tankkauspiste painavien juomien hankintaan.

Laivaan pääsimme yhdentoista aikoihin. Jonoa ei juurikaan ollut, joten boarding oli helppoa ja sujuvaa. Koronaviruksen jälkimainingeissa matkailijoita ei ollut  kuin kourallinen, joten tilaa riitti niin parkkikansilla kuin laivan yleisissä tiloissa.

Finnladyn rahtilava oli ilahduttavan täynnä kontteja.

Ilahduttavaa oli se, että koronasta huolimatta laivan rahtikansi oli käytännössä täynnä rekkoja ja kontteja. Tavara on alkanut liikkumaan, se antaa toivoa talouden heräämiselle. Ruokailujen yhteydessä rekkakuskien määrä oli vähintään puolet koko porukasta, yleensä kuskit ovat pieni ryhmä omassa nurkassaan laivan isossa ravintolassa.

- Mainos -

Lauantai-iltana laivan Navigare baari oli auki pitkälle aamuyöhön saakka. Me olimme tässä vaiheessa jo sen verran väsyneitä matkasta, että yhdet gin & tonicit riittivät yömyssyksi ja sen jälkeen vetäydyimme laineiden keinutettavaksi hienoon hyttiimme.

Lux hytissä yksityiskohdat ovat kauniita. Verhot, tapetit ja muu rekvisiitta on merellistä.

Finnlinesin laivoilla hyttiluokkia on valittavana muutama erilainen. Ajattelimme tällä kertaa nautiskella matkasta ja matkustimme ikkunallisessa lux -tason hytissä. Hytti oli viihtyisä ja näkymä ikkunasta lumoava. Ikkunamme oli suoraan eteenpäin joten siitä oli mukava seurata matkan edistymistä. Auringon laskut ja varsinkin nousu aamuyöllä oli henkeäsalpaavan kaunis. Myös tervetuliaisnaposteltavat ja juomat olivat hytissä mainiot.

Auringonnousu aamuyöllä hytin ikkunasta ihailtuna.

Hyttiä valitessa kannattaa katsella erilaisia tarjouksia. Välillä pienellä lisämaksulla saa paljon lisää luksusta matkaansa. Finnlinesin Star Clubiin kannattaa myös liittyä, jäsenille tarjoukset tulevat ensimmäisinä ja ne ovat välillä hyvin edullisia. https://www.finnlines.com/fi/laivamatkat/star-club-kaikkea-tata

Aamu laivalla valkeni kauniina ja aurinkoisena. Nukuimme kaikessa rauhassa pitkään ja lähdimme suihkun jälkeen jälkeen herättävälle aamukävelylle laivan kannelle. Merituuli viilensi mukavasti aurinkoista keliä, kannelta oli kiva katsella vastaan tulevia aluksia. Itämerellä kulkee yllättävän paljon erityyppisiä aluksia. Aina kun laiva sattuu lähelle saaristoja, myös nättejä purjeveneitä tulee paljon näkyviin.

Aamukävely laivan kannella herättää mukavasti ennen brunssia.

Olimme ottaneet Finnlinesin ateriapaketin tullessamme laivaan. Se kannattaa aina ostaa ennakkoon lippujen lunastuksen yhteydessä, laivalta ostettuna se on selvästi kalliimpi. Sama pätee myös internet-yhteyteen, ennakkoon hankittuna sekin on huomattavasti edullisempi. Huonomuistisina emme olleet kumpaakaan muistaneet etukäteen lunastaa, mutta onneksi molemmat saa myös laivan respasta.

Koronapandemian vuoksi laivalla oli vähemmän väkeä. Myös ravintolassa tilaa riitti.

Meripäivä alkaa juhlavalla brunssilla. Kuohuviinilasin kera nautitaan buffet, josta löytyy herkkuja joka lähtöön. Meren antimet ovat laivalla aina parhaita. Graavilohi, savusiika ja rapusalaatti ovat mainioita aamiaisherkkuja perinteisten munakokkeleiden, pekonien jugurttien ja juustovoileipien rinnalla. Koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi henkilökunta tarjoilee ruoat buffetista lautaselle.

Iltapäivällä laivalla on normaalisti mahdollisuus saunoa ja käydä kuntosalilla. Nyt koronan vuoksi nuo fasiliteetit ovat poissa käytöstä. Toivottavasti taas syksyn tullen saunat ja poreammeet avataan, kylpiessä on kiva katsella vaihtuvaa merimaisemaa.

Meripäivän voi käyttää hyödyllisesti vaikkapa työasioiden hoitamiseen tietokoneella.

Päiväaika laivalla on hyvää aikaa esimerkiksi työskentelyyn tietokoneella. Yhteydet toimivat normaaliin käyttöön mainiosti, mitään isoja tiedostoja laivan nettiyhteydellä ei kuitenkaan pysty lataamaan.

- Mainos -

Ateriapakettiin kuuluva illallinen on näyttävä kokonaisuus. Kuten aina laivalla, katkaravut tuntuvat olevan monelle suurin herkku meribuffasta. Lautaset kerätään täyteen rapuja, ja koska kiire ei ole minnekään, niitä nautitaan pitkään muiden herkkujen kanssa. Oma suosikkini illallispöydässä on merileväkaviaari. Sipulin ja smetanan kanssa tuo kasvisherkku vetää vertoja parhaille mädeille.

Alkuruokapöytä kaikkine kaloineen, leikkeleineen ja salaatteineen on niin herkullinen ja runsas, että meiltä jää lämminruoka usein kokonaan syömättä. Tällä kertaa jaksoin pienet annokset uunilohta ja riistakäristystä maistaa. Kuten kaikki tiedämme, jälkiruoka menee ihan eri vatsaan ja sille on aina tilaa. Tarjolla on hyviä juustoja ja mainioita kakkuja, jätskiä unohtamatta.

Toinen yö laivalla meneekin ruokaa sulatellessa. Helsinkiin saapumisaamuna kannattaa herätä ajoissa. Laiva kulkee läpi upean Helsingin saariston ja välillä lähes pelottaa kuinka kapeista salmista iso laiva joutuukaan kulkemaan. Finnlinesin merikapteenit ovat kovia ammattilaisia, eli huolta ei kannata kantaa, saaristoa voi turvallisin mielin ihailla lähieteäisyydeltä.

Helsinkiin saavutaan aamulla klo 9 ja tällä kertaa laivan purku oli todella nopea. Juurikaan ei tarvinnut autossa odotella maihin pääsyä.

Tässäpä se oli matkapäiväkirja tämän kesän reissusta. Seuraavaksi hieman yhteenvetoa kuluneesta matkasta.

Matka Fuengirolasta Helsinkiin on tehty.

Yhteenveto

Tällä kertaa matkamme poikkesi melkoisesti siitä, miten yleensä reissumme teemme. Koronalla oli iso vaikutus erilaisiin valintoihin. Normaalisti ajamme Fuengirolasta Travemundeen noin kymmenen päivää, nyt tulimme kuudessa päivässä ja niistäkin kaksi vietimme paikallamme Sveitsissä. Ei siis mitään pikamatkailua, mutta nopeampaa kuin normaalisti.

Onpa olemassa niitäkin ihmisiä, jotka ajavat reitin suunnilleen yksillä silmillä pysähtyen vain välillä torkahtamaan. En kyllä ymmärrä tuollaista matkaamista, jos se ei ole pakon sanelemaa. Taloudellisesti siinä säästää pari hotellikulua, mutta ne eivät montaa kymppiä maksa. Sen minkä nopeassa ajamisessa menettää on paljon enemmän. Eurooppa on upea manner, joka avautuu parhaiten pikkuteitä ajellen ja pienissä kylissä ja kaupungeissa vieraillen. Ilman kiirettä.

- Mainos -

Olimme liikkeellä Volkswagen transporter pakettiautolla. Kuljetimme Fuengirola.fi lehtiä täyden lastin Suomeen. Autoon kertyi hieman ylipainoa, siksi oli jopa yllättävää, kuinka vähän polttoainetta matkalla kului. Ehkä pidimme kohtuullista vauhtia, emmekä hurjastelleet kovin paljon moottoriteillä.

Muutamia lukuja matkalta Fuengirola-Travemunde

Ajoimme 3.449km

Dieseliä kului 256l

Dieseliä keskimäärin 7,4l/100km

Diesel maksoi 346€

Tietulleja maksoimme 129,90€

Sveitsin tievero oli 40€

Hotelleista aamiaisineen maksoimme yhteensä 249€

Näitä pakollisia kuluja oli yhteensä 765€

Finnlinesin laivamatka kuului kaupalliseen yhteistyöhön, eli sen hintaa on vaikea tarkkaan määritellä. Yleensä lauttamatka kahdelta ihmiseltä ja autolta vaihtelee 200:n ja 700:n euron välillä, riippuen ajankohdasta.

Rahaa matkalla kului tietysti myös ruokailuun ja joihinkin tuliaisostoksiin. Niistä ei kuitteja ole tallessa, joten summaa on vaikea laskea. Toisaalta ruokaan kuluu rahaa kaikkialla, ravintoloissa söimme vain iltaisin, lounaat nautimme kauppojen ja torien valikoimista.

Teksti: Antti Pekkarinen

Kuvat: Tuisku & Antti Pekkarinen

Tässä linkki kuudennen matkapäivän raporttiin:

https://fuengirola.fi/frankenin-viiniteita-ja-harhailua-6-matkapaiva/

 

 

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...