Lauri Pietikäinen: Mitäs nyt?

"Elämme hienoja aikoja", tiivistää Lauri Pietikäinen tunnelmia Fuengirola.fi:n futiskolumnissa.

Fuengirola.fi
1 min lukuaika

Päättynyt kausi olisi mitä parhainta materiaalia Netflixin urheiluelokuvalle. Málaga nousi valmentajanvaihdolla ja omilla junioreillaan dramaattisesti pois putoamiskurimuksesta aina La Ligaan asti. Juhlatkin ovat olleet sen mukaiset. Mutta mitä tapahtuu nyt?

Joukkueen nuori runko on hitsautunut harvinaisen hyvin yhteen. Niiden pelaajien sopimusten, joiden kesto kattoi tulevan kauden, ehdot on ajanmukaistettu ja poikkeuksetta kaikki heistä haluavat edustaa joukkuetta myös korkeimmalla sarjatasolla. Lähtijöitä ovat ne, jotka muutenkin kuluttivat lähinnä vaihtopenkkiä.

On toki mahdollista, että suuremmat seurat kalastavat Málagasta nuoria lahjakkuuksia, mutta silloin seuraorganisaatio saa heistä mukiinmenevät korvaukset, joilla se voi hankkia tilalle täsmävahvistuksia. Vahvistuksia tarvitaan toki muutenkin, arvioni mukaan noin puolisen tusinaa.

Málagan kotikenttä La Rosaleda tullee olemaan loppuunmyyty koko kauden, sillä kova buumi on nyt päällä. Pääsylippuja ei tule riittämään läheskään kaikille halukkaille. Tilanne helpottunee viimeistään vuonna 2032, jolloin uuden uljaan 55.000 katsojaa vetävän stadionin on määrä valmistua. Toki siihen asti tulisi pitää sarjapaikasta kiinni kynsin hampain.

- Mainos -

Kausi 2026–2027 käynnistyy elokuun puolivälissä vierasottelulla itse Atletico de Madridia vastaan.

Elämme hienoja aikoja.

Jaa tämä artikkeli
Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *