Katsoessani Barcelonan ja At. Madridin välistä peliä muistui mieleen vanha tuttu teesini – espanjalaiset eivät osaa potkaista. Ne upeat kaukolaukauksilla tehdyt osumat ovat lähes poikkeuksetta ns. ulkomaanapujen suorittamia, sarjatasosta riippumatta. Paikallisten yritykset rangaistusalueen ulkopuolelta tuntuvat järjestään nousevan selkeästi maalin yli. Useimmiten jopa kymmeniä metrejä.
Tarkoitus ei ole nyt vähätellä maan jalkapallon tasoa, sillä Espanja on tälläkin hetkellä Fifan ranking-taulukon ykkönen maailmassa. Yksilötaidoissa Espanja ei kalpene lainkaan latinalaiselle Amerikalle, ja pelikurissa se on vähintään saksalaista luokkaa. Heikkona lenkkinä sitten nämä laukaukset, suomalaisetkin osaavat ne paremmin(!).
Takavuosina suomalainen pallovirtuoosi Atik Ismail puhui kärkipotkun, eli ”kärkkärin” puolesta. Ahtaassa tilassa rangaistusalueen sisällä tämä jalkaterän kärjellä potkaistu laukaus on nopea ja yllätyksellinen. Se on maalivahdille sangen inhottava torjuttava. Suomalainen juniorivalmennus on kuitenkin valinnut suunnan, jossa kärkkärit ovat käytännössä kiellettyjä. Niitä ei harjoitella laisinkaan – päinvastoin – nämä pikkunäppäryydet pyritään kitkemään valmennettavien keinovalikoimasta jo alusta lähtien.
Espanjalaisen jalkapallon akilleenkantapäänä ovat huonot kaukolaukaukset, vaikka pikkunäppäryyttä, vauhtia ja muuta osaamista riittääkin. Syy juontanee juurensa juniorivalmennukseen. Onko potkujen harjoittelu jäänyt muun materiaalin varjoon, vai pitävätkö kutinsa ne huhut, jotka kertovat harjoituksissa täällä käytettävän vajaaksi täytettyjä palloja aina varhaisteini-ikään saakka?
Vanhat koirat tuskin enää oppivat uusia temppuja, mutta junioritasolla Espanjan kannattaisi keskittyä laukauksiin. Silloin kun edustusjoukkue osaa nekin, sitä alkaa olla kovin vaikea pysäyttää.
Loading ...
