Lukuaika: Laulava myyntimies lavatanssien asialla

Laulava myyntimies lavatanssien asialla

 

– Ajatus lähti kesällä 2020. Aloimme siipan kanssa puhua että pitäisikö meidän alkaa tosissaan miettiä Espanjaan muuttamista, Ville Rannila aloittaa tarinoinnin siitä, miten hän puolisonsa ja neljän lapsen kanssa päätyi lopulta Fuengirolaan.

Ajoitus pohdinnalle oli sikäli poikkeuksellinen, että keskellä pahinta pandemian puristusta kesällä 2020 muuttoliikenne Suomen ja Espanjan välillä kulki pääosin toiseen suuntaan. Rannilan mielessä ajatus lämpimään muutosta otti kuitenkin tuulta alleen, ja valmistelut alkoivat toden teolla.

– Mietimme millainen prosessi se kaikkineen olisi. Otin yhteyttä serkkuuni joka on asunut täällä ja kyselin häneltä asioita ja niin edelleen.

- Mainos -

Pohdinnat johtivat lopulta niin sanottuun koeajoon, joka sinetöi päätöksen.

– Syksyllä 2020 tulimme käymään täällä puolison kanssa kahdestaan, ilman lapsia. Silloin totesin, että kyllä se on tässä, tänne tullaan. Ja niin aloimme tekemään järjestelyjä. Lapsille varasimme koulupaikat, omat työkuviot laitoimme hieman uusiksi, niin että saatoimme jatkaa koronan aloittamia etätöitä myös täältä Espanjasta.

Hyvin valmisteltu on puoliksi tehty, ja se toinen puoli, eli varsinainen toteutus ja muutto tapahtui lopulta huhtikuussa 2021.

Oman mukavuuden lisäksi yhtenä lisähoukuttimena muutossa oli mahdollisuus tarjota lapsille hyvä kokemus. Rannilan ja hänen puolisonsa uusioperheeseen kuuluu kaikkiaan neljä tai seitsemän lasta, laskutavasta riippuen.

– Minulla on täällä mukana nelivuotias tytär ja seitsemänvuotias poika, kaksi vanhempaa poikaani asuvat äitinsä luona Suomessa. Nykyisellä siipallani on täällä mukana 11-vuotias poika ja 18-vuotias tytär. Hänen vanhin poikansa asuu Helsingissä, Ville Rannila luettelee.

– Kyllähän lapsetkin ovat olleet aivan fiiliksissä, kun Suomeen verrattuna on ainainen kesä.

Toimeen tarttuminen

Ensimmäinen kuukausi meni tietysti vähän paikoilleen asettautumisessa, mutta sen jälkeen Rannila otti Andalusian härkää sarvista.

- Mainos -

– Otin ensin vähän selvää että missä ravintoloissa ja baareissa ylipäätään on live-musiikkia ja sitten painelin vaan baariin sisään, esittäydyin ja kysyin että mitäs jos tulisin vetämään tänne live-keikan.

Vaikka tämä kesä on vielä ollut melko haasteellista pandemian vuoksi, on Ville Rannila päässyt jo tekemään useamman keikan, ja lisää on lupa odottaa.

Repertuaariin on tiedossa myös laajennusta.

– Olin ehtinyt tehdä vasta muutaman keikan, kun Mäkisen Päivi otti yhteyttä Suomelan Tuntematon Sotilas -projektin tiimoilta, ja nyt olen lupautunut siihen mukaan sekä solistiksi, että myös kokeilemaan näyttämötaidettakin, Rannila kertoo.

Muutoinkin Rannila on kokenut Aurinkorannikon hyvin inspiroivaksi ympäristöksi jo lyhyessä ajassa.

– Olen tutustunut täällä erittäin hyviin muusikoihin, joiden kanssa on mietitty yhteistyötä ja jopa uusien biisien tekemistä. Samoin ollaan suunniteltu esimerkiksi musiikillisten merimatkojen tuottamista ihmisille ja niin edelleen.

Lavatansseja”

Rannilalle itselleen kenties kaikkein rakkain ja läheisin musiikkityyli on niin sanottu tanssimusiikki. Sen tiimoilta hän haluaa myös tuoda lisää väriä Aurinkorannikon tarjontaan.

- Mainos -

– Yritän kartoittaa sellaista yhteistyökumppania, joka olisi kiinnostunut tanssimusiikin kehittämisestä ja järjestämisestä täällä Aurinkorannikolla. Vaikka täällä ei sellaisia tanssilavoja olekaan kuin Suomessa, niin tiedän että kyllä täälläkin on tansseja ollut ja löytyy paikkoja joissa niitä voi järjestää, ja uskon että niille kysyntää olisi, Rannila visioi.

– Toki nyt vielä tällä hetkellä tanssien järjestäminen ei onnistu kovin hyvin näiden rajoitusten puitteissa, mutta uskon että lähitulevaisuudessa onnistuu. Sitä haluaisin lähteä kehittämään.

Etätyöt myyntimiehenä ja syksyn tullen toivottavasti vilkastuvat laulukuviot vievät toki ison osa Ville Rannilan ajasta, mutta muullekin riittää aikaa.

– Ostin tänä kesä espanjalaisen kitaran ja ajattelin opetella soittamaan sitä, niin siitä voi tulla jatkossa myös työkalu.

Ruumiin kulttuurillekin on oma sijansa.

– Aikanaan kilpailin ihan korkeallakin tasolla lentopallossa, ja nyt täällä olen aloittanut beachvolleyn pelaamisen. Siitä on tullut vähän koko perheen yhteinen harrastus.

– Lähiaikoina olisi tarkoitus aloittaa padelin pelaaminen. Sitä en ole koskaan kokeillut. Myös golf bägi on odotellut autotallissa jo useamman kuukauden, että pääsisin korkkaamaan sen, Rannila viitoittaa vapaa-ajansuunnitelmiaan.

Eipä taida tulla aika pitkäksi.

Kuka?

  • Ville Rannila
  • 42 vuotta
  • Syntyisin Helsingistä
  • Myyntimies ja laulaja
  • Puolison ja neljän lapsen kanssa Espanjaan keväällä 2021
  • Kaksi koiraa

Janne Leipijärvi

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...