Espanjan Aurinkorannikolle on keskittynyt valtavasti vaurautta, joka houkuttaa valitettavasti myös rikollisia.
Sosiaalisessa mediassa on nyt kiertänyt video, jossa näyttä tapahtuvan röyhkeä varkaus keskellä kirkasta päivää huoltoaseman tankin luona Esteponan Saladillossa.
Videolla näkyy, kuinka urheiluauto kaartaa huoltoaseman tankille. Työntekijä saapuu auttamaan tankkauksessa ja kuljettaja astuu ulos.
Somepäivityksen mukaan kyseisen Ferrarin kuljettaja on ulkomaalainen mies. Eikä selkeästikään mikään tyhjätasku.
Voit katsoa viraaliksi nousseen videon tämän artikkelin lopusta. Kyse lienee huoltoaseman valvontakamern videosta, joka on tallennettu someen kännykällä.
Lue myös: Brittituristilta vietiin muka ökykello Fuengirolan yössä – poliisi pidätti lentokentällä
Richard Mille -kellot ovat ”superautoja ranteissa”
Sitten tapahtumat etenevät. Videolla nostetaan esiin huoltoasemalle haahuileva pitkäkyntinen, joka tarttuu tilaisuuteen röyhkeästi. Hän odottelee ja katselee, kunnes iskee.
Kun luksuskaaran kuljettaja on palaamassa autonsa sisälle, varas tulee kiinni iholle ja nappaa mieheltä todellisen ökykellon. Somevideon mukaan kyseessä on Richard Mille -merkkinen rannekello, jonka on arvo on yli 700.000 euroa. Richard Mille -kelloja pidetään “superautoina ranteessa”, jotka yhdistävät luksuksen, teknologian ja status-symbolin.
Sveitsiläinen Richard Mille on yksi maailman tunnetuimmista luksusrannekellomerkeistä. Ne ovat maailman kalleimpia sarjatuotettuja rannekelloja. Vuonna 2001 perustettu brändi tunnetaan futuristisista, teknisesti erittäin vaativista mekaanisista kelloista, joita valmistetaan usein vain pieniä määriä.
Richard Mille -kelloja nähdään usein superrikkaiden, huippu-urheilijoiden ja julkkisten ranteissa. Käyttäjiin kuuluvat muun muassa tennistähti Rafael Nadal, rap-tähti Jay Z ja monet F1-kuljettajat.
Kellojen hintataso on poikkeuksellinen: tyypillinen Richard Mille maksaa noin 150.000–300.000 euroa, mutta monet mallit 500.000 € – 1 miljoona ja harvinaisimmat mallit voivat nousta jopa yli miljoonaan euroon.
Videolla kuski lähtee juoksemaan varkaan perään, mutta tuloksetta.
Tiedossa ei ole, onko varkaus edennyt espanjalaisille viranomaisille saakka.
Monet ovat somessa myös epäilleet, onko kyseessä oikea varkaus vai vaikkapa vakuutuspetoksen yritys.
Katso video:







