Viihde Yritysuutiset

Kuinka rajoitukset ovat vaikuttaneet suomalaisten rahapelaamiseen?

Korona on kurittanut monia toimialoja jo pitkään, ja samalla se on muuttanut ihmisten ajankäyttöä. Ihmiset viettävät aiempaa enemmän aikaa kotona, ja monet harrastukset ja vapaa-ajanviettotavat ovat siirtyneet verkkoon. Kansainvälistyminen ja palveluiden digitalisoituminen on ollut arkipäivää jo vuosien ajan, mutta pandemian myötä yhä useampi asia hoidetaan netissä.

 

Yksi pandemiasta johtuvia kovia muutoksia kokenut toimiala on rahapelaaminen. Sekä Suomessa että maailmalla monet kivijalkakasinot ovat joutuneet sulkemaan ovensa, ja pandemian jyllätessä pelaaminen on siirtynyt entistä enemmän verkkoon. Rahapelejä on pelattu yleisesti ottaen vähemmän, paitsi verkossa, mikä näyttää yhä olevan jatkuva kehityskulku.

Rahapelaamisen uudet tuulet

Manner-Suomessa rahapelejä saa laillisesti järjestää vain Veikkaus, ja sen monopoliasema on ollut kiivas keskustelun aihe viime aikoina. Ahvenanmaalla toimii Veikkauksen lisäksi kansainvälinen peliviihdeyritys PAF, jonka pelejä myös manner-Suomessa asuvat voivat pelata.

Euroopan unionissa ei ole yhtenäistä rahapelejä koskevaa lainsäädäntöä. Suomi on ainoa EU-maa, jossa yhdellä yhtiöllä on monopoliasema rahapeleissä. EU:n linjauksen mukaan rahapelimonopoli on sallittu ainoastaan, jos se voi estää ja vähentää rahapelaamisesta aiheutuvia haittoja. Ruotsissa oli pitkään käytössä sama malli, mutta vuonna 2019 naapurimaa siirtyi lisenssijärjestelmään.

Suitsiakseen rahapelaamiseen liittyviä ongelmia Veikkaus on viime aikoina ottanut käyttöön uusia toimenpiteitä, jotka rajoittavat rahapelaamista, ja niiden tarkoitus on ehkäistä rahapelaamisesta aiheutuvia ongelmia etenkin koronapandemian aikana. Vuoden 2021 alusta saakka peliautomaateilla edellytetään tunnistautumista. Myös ikärajavalvontaa on kiristetty, sillä henkilökohtaisen pelitilin voi luoda ainoastaan 18-vuotta täyttäneet henkilöt, ja pelipisteiden valvontaa on kiristetty. Veikkaus myös laski joidenkin pelien päivittäisiä ja kuukausittaisia tappiorajoja.

Koronapandemian hillitsemiseksi asetetuista rajoituksista johtuen kaikki kaupoissa, huoltoasemilla, ravintoloissa ja kioskeissa olevat peliautomaatit suljettiin maaliskuussa 2020, ja monet niistä ovat pysyneet kiinni siitä saakka tai niiden aukioloaikaa on rajoitettu. Samoin kävi kivijalkakasinoille, joiden aukioloa on rajoitettu, ja ovia pidetty kiinni jo vuoden päivät. Myös Veikkauksen peliautomaattien määrä väheni reilusti, kun vuoden 2020 loppuun mennessä poistettiin yhteensä 8000 fyysistä peliautomaattia ympäri Suomea. Koska fyysiset pelipaikat ovat vähentyneet, ovat suomalaiset siirtyneet nettipelien pariin.

Veikkauksen monopolista huolimatta ulkomaisilla nettikasinoilla saa pelata, ja ne ovat kasvattaneet suosiotaan hurjasti viime aikoina. Vuonna 2019 Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan suomalaiset pelasivat noin kolmanneksen verkon rahapeleistä ulkomaisilla pelisivustoilla, ja määrän arvellaan kasvaneen pandemian aikana. Tarkkoja lukuja suomalaisten ulkomaisilla nettikasinoilla pelaamisesta tällä hetkellä ei ole, mutta ulkomaisten nettikasinomarkkinoiden arvellaan nappaavan heistä jo lähes puolet.

Nettikasinoita on valtava määrä, ja monet niistä ovat ottaneet suomalaiset pelaajat huomioon. Monet ulkomaille rekisteröidyt nettikasinot tarjoavat suomenkieliset sivut, suomalaisille sopivat maksu- ja kotiutustavat sekä suomenkielisen asiakaspalvelun. Suomalaisille räätälöidyt nettikasinot ovat jo monille tuttuja, ja monet rahapelien ystävät ovatkin löytäneet alati kasvavan rahapelisivustojen valikoiman.

Monet nettikasinoista on rekisteröity Maltalle, jonka peliviranomainen valvoo kasinoiden toimintaa tiukasti. Myös Virossa ja Gibraltarilla rekisteröidyt kasinot ovat yleisiä. Näissä maissa rekisteröidyt nettikasinot ovat suosittuja juuri tiukkojen säädösten ansiosta. Suomen viranomaiset eivät siis valvo suomessa saatavilla olevien ulkomaisten nettikasinoiden toimintaa, vaan valvonnasta vastaa niiden lisenssin myöntämä peliviranomainen.

Suomalaiset viettävät paljon aikaa pelien parissa

Suomalaisten median sekä sosiaalisen median käyttö on lisääntynyt koronapandemian aikana. Suomalaiset käyttivät keskimäärin hurjat 9,5 tuntia päivässä eri medioiden äärellä. Erityisesti vuoden 2020 keväällä verkkouutisten seuraaminen yleistyi tuntuvasti. Mobiililaitteilla ja tietokoneella vietetty aika on lisännyt myös kaikenlaisten pelien pelaamista. Vuonna 2020 tehdyn Pelaajabarometri-tutkimuksen mukaan vuonna 2020 suomalaiset pelasivat digitaalisia pelejä keskimäärin seitsemän tuntia viikossa, mikä on liki kaksi tuntia enemmän kuin edellinen huippulukema parin vuoden takaa. Syynä suureen loikkaan pidetään koronasta johtuvia poikkeusoloja. Mobiilipelien suosio on jatkanut kasvuaan, ja mobiilipelaaminen on jo suositumpaa kuin tietokone- ja konsolipelaaminen.

Suomalaiset pelaavat yhä enemmän rahapelejä verkossa. Pelaajabarometrin mukaan suomalaisista hieman yli 30 prosenttia pelaa rahapelejä, ja 21,5 prosenttia on aktiivisia verkkorahapelaajia. THL:n raportin mukaan internetissä rahapelejä pelanneiden osuus kasvoi 13 prosenttia vuosina 2015-2019. Samalla myös ulkomaisilla rahapelisivustoilla pelaaminen lisääntyi. Ulkomailla rekisteröityjen nettikasinoiden määrä on kasvanut huimaa vauhtia, ja suomalaiset ovat löytäneet tiensä muuallekin kuin Veikkauksen nettikasinolle.

Suomalaisia houkuttelee nettikasinoille niiden suuri tarjonta sekä valittavissa olevien pelien runsaus. Kansainvälisesti toimivilla rahapelisivustoilla on paljon kilpailua keskenään, mikä on johtanut erilaisten bonusten ja erikoistarjousten yleistymisen, mikä on pelaajien kannalta houkuttelevaa. Mobiilipelaamisen yleistyttyä myös nettikasinopelien pelaaminen mobiilissa on kasvanut. Älypuhelin kulkee mukana kaikkialla, ja moni suuntaa pelien äärelle esimerkiksi joukkoliikenteessä sekä lounas- ja kahvitauoilla.

Pelaaminen painottuu verkkoon

Koronapandemiasta johtuvien rajoitusten ja säädösten myötä fyysisillä peliautomaateilla ja kivijalkakasinoilla pelaaminen on vähentynyt reilusti. Kun mahdollisuus fyysiseen rahapelaamiseen on rajoittunutta, on pelaaminen siirtynyt entistä enemmän verkkoon. Kansainvälisesti toimivien nettikasinoiden hurja ilmestymis- ja kasvuvauhti yhdistettynä lisääntyneeseen verkkopelaamiseen on vienyt rahapelaamisen painopisteen nettiin.

Kiivaana käyvä keskustelu Veikkauksen monopolista ja tulevista arpajaislain mahdollisista muutoksista hämmentävät rahapeli soppaa entisestään. Etenkin nuoremmat sukupolvet ovat kasvaneet nettipelien maailmassa, ja heille peliautomaatit ja pelisalit eivät ole yhtä läheisesti mielessä kuin vanhemmilla sukupolvilla. Tutkijat ovat arvuutelleet, palaavatko ihmiset rajoitusten poistuessa kaupoissa ja kioskeilla olevien peliautomaattien ja pokeripöytien ääreen, vai ovatko viime aikojen muutokset tulleet jäädäkseen.

Mitä pidit jutusta?
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0

Kolumnit

Viikon kysymys

Jos kuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa