torstai, maalis 28, 2024

Kotiutuslennolla rauhallinen tunnelma – ohjeistusta toivotaan

 

Finnair ja ulkoministeriö järjestävät yhdessä kotiutuslentoja Aurinkorannikolata Málagasta Helsinkiin tänään tiistaina ja tulevana perjantaina 17.4. Molemmat koneet ovat täyteen buukattuja, ne myytiin loppuun ennätysajassa.

-Kentällä kaikki toimi, mutta hitaasti. Henkilökuntaa oli todella vähän, esimerkiksi turvatarkastukseen kului tuhottoman paljon aikaa, vaikka porukkaa ei niin kauheasti ollutkaan. Nyt ollaan poikkeusoloissa, joten puutteelliset palvelut ovat ymmärrettäviä. Kaikki tuntuivat ottavan tilanteen rauhallisesti, eikä ainakaan minun silmiini osunut ketään, joka olisi hitaasta toiminnasta vihoitellut.

Kairi kertoo, että lähes kaikilla matkustajilla on hengityssuojat kasvoillaan. Myös kertakäyttöhansikkaita on monilla ja käsidesiä tarjotaan monessa paikkaa lentokentällä.

- Mainos -

-Turvatarkastuksessa pidettiin tiukasti kahden metrin turvaväli ihmisiin. Koneeseen noustessa jonottaminen tapahtui ihan normaalisti ja täällä koneessahan lähikontaktia ei voi mitenkään välttää.

Kairilla itsellään oli varattuna lento 22.4. Se peruuntui ja kun tieto kotiutuslennosta tuli, hän päätti kokeilla saisiko paikkaa.

-Varmasti ihan viimeisiä paikkoja sain. Finskin oma järjestelmä oli jo tukossa, mutta Soitin Meriatur -matkatoimistoon, ja sieltä kautta lento järjestyi. Sain hoidetuksi kaikki pakolliset asiat Espanjassa, joten tämä noin viikolla aikaistunut lähtö sopi minulle mainiosti.

Helsinki-Vantaalta Kairi matkustaa Lohjalle kotiinsa valtion kyydillä.

-En edes ajatellut, että poikani tulisi hakemaan, heillä on kotona kuusi viikkoa vanha pikkumies, en halua ottaa mitään riskiä, että toisin mukanani viruksen hänelle.  Otan siis valtion kustantaman taksin lentokentältä ja menen kotiin Lohjalle kahden viikon karanteeniin.

Toistaiseksi lennolla oleville ei ole annettu mitään ohjeita, kuinka toimia koneen laskeuduttua.

-Toivottavasti meille kerrotaan mihin pitää mennä tätä ”valtion kyytiä” varten ja muutenkin kuinka toimia. Uskon, että parin viikon takaisesta lentokenttäsekoilusta on otettu opiksi.

Finnairin lennon AY7052 määrä lähteä klo 13. Klo 13.45 se seisoo edelleen kentällä. Kaikki matkustajat ovat jo koneessa, eli se odottaa lähtölupaa, joka varmasti tulee näillä hetkillä. Finavian sivuilla koneen arvioitu laskeutumisaika on 19.30, eli tunnin alkuperäisestä aikataulusta myöhässä.

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...